keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Korttelin kaunokaiset



Ehdin juuri ja juuri ikuistaa kuviksi nämä ihanat kaunokaiset. Paras hetki olisi ollut varhain viime viikolla, mutta kuten edellisestä postauksesta käy ilmi, vietin silloin kivoja kevätpäiviä Suomessa.
Täällä oli ollut jo reilusti parikymmentä astetta lämmintä ja silloin magnolioiden ja muidenkin kukkivien puiden kauneus oli oikein räjähtänyt käsiin. 

Olimme eilen tiistaina ensimmäistä päivää taas täällä Amsterdamissa, mutta kiirettä piti niin, että ehdin kameroineni kuvailemaan vasta nyt. Tänään keskiviikkona lämmintä on ulkona 25 astetta (ja meillä sisällä 29 astetta), joten lämpöä piisaa. Tässä siis kuvapostaus meidän kotikorttelimme kukkivista puista. Valitettavasti en saa tuoksua välitettyä sinne asti.







Kukkivista puista oma ehdoton suosikkini on magnolia. Niitä on monenlaisia ja kaikki ovat omalla tavallaan todella kauniita. Magnoliat kasvoivat maapallolla kuulemma jo yli sata miljoonaa vuotta sitten. Ne kuuluvat kaikkein vanhimpien kukkakasvien joukkoon ja aikoinaan ne hallitsivat maapalloa yhdessä dinosaurusten kanssa ja magnoliametsiä kasvoi jopa pohjolassa. 







Nykyiset magnoliat ovat noiden muinaisten puiden ja pensaiden jälkeläisiä ja ne selvisivät jääkausista ja lukuisista muista luonnonmullistuksista. Sanotaan, että magnoliat eivät ole ulkoisesti juurikaan muuttuneet  sitten noiden aikojen.








Kukkia voi lajista riippuen olla monenlaisia. Jotkut ovat tähtimäisiä, toiset maljamaisia tai tulppaanimaisia. Väriltään ne ovat yleensä puhtaan valkoisia tai hennon punertavia, mutta myös purppuranunaisia ja keltakukkaisia lajikkeita on olemassa. Itse en keltaista versiota ole täällä nähnyt tai ainakaan magnoliaksi tunnistanut.





Etenkin nuo valkoiset kukat ovat erityisen puhtaan, herkän ja arvokkaan näköisiä. Jotkut ostavat kukkakaupasta näitä oksia jo varhain keväällä sisälle maljakkoon. Minä maltan yleensä odottaa tuota puiden kukintaa, vaikka se sitten onkin harmillisen nopeasti ohi. Tänäänkin jalkakäytäviä peitti paikoin terälehtimatto. Hetken huumaa siis tämäkin ihanuus.




Suloisia kevättuoksuja Sinulle,



Tot ziens,
Leena

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pölyinen keväinen Suomi


Kun ajattelin Suomi-matkaamme, etukäteen ajatuksissani pyöri mielikuvia sinisestä taivaasta, muutamista lumilämpäreistä siellä täällä, vielä jäässä olevasta merestä ja kirkuviusta lokeista, kovasta kirkkaasta valosta ja rapsakan raikkaasta ilmasta. 


Kaikkea tuota saimme kyllä, mutta myös keuhkot täyteen katupölyä! En muistanut lainkaan sitä kaupunkikaduilla asfaltin päällä pyörivää kamalaa hiekoitushiekkaa, joka rahisee kaikkien hampaissa. Ja vielä pahempaa tietysti oli se hienojakoinen pölypuuteri, joka kutitti silmiä ja kulkeutui viimeisimpäänkin keuhkorakkulan sopukkaan yskittäen ikävästi. Kun saimme lisäksi vielä muunkinlaista tehokasta pölyaltistusta reissumme aikana, nenän limakalvot ovat kyllä nyt ihan sököinä. 

Mutta muuten! Ihana reissu!


Aurajoesta lähti jäät!

K:lla oli viikon kestävä työjuttu ja hotellimajoitus Helsingissä, mutta minä reissasin pitkin ja poikin muuallakin. Jo perinteeksi muotoutuneen tavan mukaan aloitin Turussa tutulla ikkunanpesu-projektilla. Nyt tein homman nuorimmaisemme kotona ehkä vähän turhan aikaisin, koska katupölyä leijui vielä ilmassa sakeanaan. Iltaisin auringonvalossa kaikki näytti ihan seepiavalokuvalta tai Pekingin saastesumun läpi katsotulta maisemalta. Ensimmäinen sade raidoittaa vielä ikkunalasit varmasti kamaliksi, mutta halusin tehdä homman, koska tiedän sen ilahduttavan poikaani kovasti. 





Turussa kävin katsomassa myös Taidemuseon Rut Bryk-näyttelyn ja ilahduin näkemästäni kovasti. En ole seurannut keramiikkataidetta juuri lainkaan ja tämä upea taiteilija oli jotenkin jäänyt minulla ihan kokonaan huomaamatta. Puolisonsa Tapio Wirkkalan toki tiedän, mutta ihan harmitti, että olin sivuuttanut tämän lahjakkaan Rutin kokonaan. Nyt onneksi älysin korjata tilanteen. Rut Bryk (1916-1999) on ollut suomalaisen modernin keramiikkataiteen uudistaja ja hänen teoksilleen sanotaan olevan ominaista vahva tunnelma, intensiivinen herkkyys ja yksityiskohtien runsaus. 










Tykkäsin suurimmasta osasta Taikalaatikko-nimisen näyttelyn teoksista. Vielä suurempana näyttely oli kuulemma ollut Espoon Emmassa muistaakseni joskus vuonna 2016. 

Yhdessä nuorimmaisen kanssa ajelimme myös mummolaan Pirkanmaalle ja totesin mielessäni taas kerran, kuinka mainio paikka auto on. Kun pienestä tilasta ei voi liueta muuhun olevinaan tärkeämpään hommaan, tulee juteltua hyvin perusteellisesti ja aika syvällisiäkin juttuja. Minulle nuo kahdenkeskiset juttutuokiot poikani kanssa ovat tosi arvokkaita. Etenkin kun nykyisin tapaamme livenä kovin harvoin.




Kun palasin Helsinkiin, yövyin pari yötä Kn kokoushotellissa Hesperianpuiston laitamilla ja halusin katupölystä huolimatta kierrellä kaupunkia ja entistä lenkkimaastoani Töölönlahtea ympäri useampaankin kertaan. Aurinko paistoi, lokit kirkuivat ja merenlahti oli vielä enimmäkseen jäässä. Todella aito kevättunnelma! 


Jossakin välissä ehdin käväistä myös sekä Ateneumissa että Kiasmassa, joten myös Helsingin kylttyyri-annos tuli hoideltua. Olisihan se ollut noloa, jos Turku olisi yksin joutunut huolehtimaan tuosta sivistyspuolesta. Hullut Päivät sen sijaan jätin molemmissa kaupungeissa väliin, vaikka keltaisista muovikasseista päättelin, että meno oli kuumimmillaan kummassakin paikassa.


Ateneumin aulassa

Lemminkäisen äidin koskettava katse
 

Grayson Perryn taidetta

Perryn kuvakudoksessa taitaa hymyillä tuttu Lady. Tunnistatko?

Reissun tuhdeimman pölyaltistuksen saimme varmasti niinä muutamana päivänä kun kävimme siivoilemassa, pakkailemassa ja purkamassa tavaroita ja huonekaluja appivanhempieni muuttaessa putkiremontin vuoksi väliaikaiseen asuntoon. Aivan mieletön ponnistus iäkkäille ihmisille! Jos on asunut kuutisenkymmentä vuotta samassa paikassa, on varmasti aika kamalaa joutua yhtäkkiä opettelemaan uudet seinät, kodinkoneet, kulmakunnat ja reitit. Putkiremppa kestää ainakin kolme kuukautta ja sen ajan heidän oma vanha kotinsa on siis paketissa. Surettaa hirmuisesti katsella tuota koitosta, mutta mitään asialle ei mahda. Toivotaan, että kaikki sujuu mahdollisimman miellyttävästi. Jos jotain hyvää tuossa tohinassa näen, niin sen, että myös vanhin ja keskimmäinen nuoristamme oli mukanamme pakkailemassa ja muutenkin auttamassa isovanhempiaan.  


 


Tällä Suomi-lomalla ehdimme siis viettää aikaa vanhempiemme ja  lastemme kanssa, saunoa, syödä tuttuja herkkuja ja ihmetellä kevään etenemistä. Ehdimme myös käväistä omassa Suomi-kodissamme tapaamassa vuokralaisia ja kertomassa heille, että ensi kevättä vietämme todennäköisesti jo ihka omassa kodissamme.

Suunnittelemme siis paluuta takaisin Suomeen!




Kun palasimme eilen maanantai-iltana Amsterdamiin, jo lentokentällä totesimme, että varsinainen High Season oli alkanut. Tulppaani-turisteja oli järkyttävän paljon ja kentän taksijonossa seisoimme lähes puoli tuntia mutkitellen metalliaidoilla ohjatussa siksakjonossa. Huhhuhhuh. Sellaista on huhtikuu täällä.

Ihania aurinkoisia päiviä ja lempeitä tuulia kaikille!

Tot ziens,
Leena





torstai 5. huhtikuuta 2018

Ihastukseni vain syveni



Pääsiäisen vietimme tutulla Vlielandin saarella ja ihastukseni tuohon pikkuiseen saareen vain syveni. Edellisessä postauksessa noin puolentoista vuoden takaa  klik  kerroin, että menetin silloin saarelle sydämeni ja nyt tuntuikin kuin olisin kotiin palannut. Toki keväinen ilma oli rapsakampi kuin edellisen reissun syyskuinen auringonpaiste, mutta tunnelma tuolla saarella on kyllä kuin minulle tehty.

Täällä Amsterdamin iloisessa vilinässä viihdyn (ihan keskustaa lukuun ottamatta) mainiosti, mutta välillä tulee kieltämättä tunne, että kaipaan myös rauhaa, hiljaisuutta ja virikkeiden vähyyttä. Tai sanotaanko, että erilaisia virikkeitä ja sellaista vähemmän ihmisen muokkaamaa ympäristöä.


Meitä tervehti Posthuysin tuttu kissa, joka istui sisällä kuivattelemassa lämpöpatterin vierellä. Illalla, kun söimme ravintolan puolella, se köllähti jalkoihini nukkumaan.

Majoituimme samaan Posthuys-hotelliin kuin edelliselläkin kerralla. Nyt olimme osanneet myös ennalta pyytää huoneen talon yläkerrasta ja saimmekin kivan huoneen lisäksi kauniit dyyni-maisemat. Alakerran ravintolan ruoka oli tälläkin kerralla oikein herkullista ja aamupala runsas ja kauniisti katettu. Ainakin minulle ihan juuri toiveiden mukainen paikka!







Vlieland on sopiva kohde reippaaseen lomailuun, ei niinkään pelkkään löhölomaan. Tai voihan sitä tuonnekin loppumattomille hiekkarannoille lähteä pelkästään nauttimaan rannalla köllöttelystä, mutta varsinaista rantaelämää lähtisin viettämään vähän vilkkaammille paikoille. Nimittäin palvelut, kuten ravintolat, kioskit, kaupat ja wc:t puuttuvat kokonaan noilta useiden kilometrien mittaisilta dyyneiltä tai löytyvät vain hotellien yhteydestä tai saaren itäkärjessä sijaitsevasta Oost-Vlieland-kylästä. 



Saari sopiikin paremmin patikointiin, pyöräilyyn, lintujen tarkkailuun ja sen sellaiseen. Tai jos haluaa ehdotonta omaa rauhaa vaikkapa syventyäkseen kirjaan jossakin tuulettomassa dyynin nurkassa omia eväitä nauttien. Myös koira-ihmisille saari on ihan unelma. Paitsi tietysti lintujen pesimisaikaan. Nyt ei koiria tosiaankaan näkynyt juoksentelemassa edes muuten tyhjillä rannoilla. 








Me kävelimme dyyneillä, Waddenzeen linturannoilla ja Pohjanmeren hiekkarannoilla jopa pari - kolme tuntia putkeen näkemättä muita ihmisiä. Vain me, meri, linnut, hiekka ja kosteikot. 
Ja ne äänet! Aallot, tuuli, merimetsojen soidinkurnutus, hanhet, sorsalinnut, lokit, haikarat ja monenlaiset pikkulinnut. 





Kiikaroidessamme vähän pelottavan näköisiä merimetsoja, huomasin että ne muistuttivat hauskasti mustakaapuisia vähän arveluttavia tyyppejä kyhjöttäessään siellä omalla alueellaan ja erillään muista linnuista. Ne todellakin erottuivat touhukkaasti kaakottavista hanhiseurueista. Kyllä voikin olla linnuilla ja linnuilla eroa! Lintuja oli todella paljon, ja harmitti kun mukana ei ollut suomenkielistä lintuopasta. Jotenkin en jaksa innostua englannin- tai hollanninkielisistä lintujen nimistä ja sitä paitsi huomasin, että ne eivät vieraalla kielellä jää oikein mieleen.


Merimetsoja omalla niemellään

Kävelimme parissa päivässä yli kolmekymmentä kilometriä ja nautimme ulkoilmasta, auringosta, pilvisestä säästä ja viimeisenä aamuna myös sateen ripsuttelusta ja sadeviittojemme kahinasta. Sisätiloissa olimme oikeastaan vain syömässä ja nukkumassa. Tuulisena päivänä ilma oli välillä jopa viileä ja kevyttoppis ulkoilutakin alla tuntui mukavalta rantatuulessa tarpoessa. Myös pipo ja villahanskat olivat silloin tarpeen. Ja sitten taas tuulettomassa paikassa auringon lämmittäessä tarkeni vähemmässäkin vaatetuksessa. Pohjanmeri oli kuitenkin vielä selvästi kylmä. Reissussa tuli keuhkot tuuletettua pitkästä aikaa kunnolla ja muutenkin jäi hyvä mieli.

Tässä yritin esittää merimetsoa.

Kun palasimme Amsterdamiin, ilma täällä tuntui todella lämpöiseltä ja keskiviikon ukkoskuurot jopa melkein kesäisiltä. Ensimmäiset magnoliapuut olivat puhjenneet kukkaan ja ensi viikoksi on kuulemma lupailtu todella lämpimiä päiviä.



Mukavia huhtikuun päiviä, paljon iloa ja valoa kaikille!

Tot ziens,
Leena