torstai 28. syyskuuta 2017

Toinen vuosi tällä kanavalla




Tällä blogi-Kanavalla olen kirjoitellut tänään tasan kaksi vuotta. Ensimmäisen postauksen kirjoitin pari vuotta sitten perheemme nuorimmaisen syntymäpäivänä. En ollut Suomessa antamassa hänelle onnitteluhalausta, enkä päässyt osallistumaan synttäreiden viettoon. Oli kova ikävä. 

Ja onhan se tänäkin vuonna. Jotenkin ikävä oikein tiivistyy tähän syyskuun loppuun. Muistelen kaiholla nallekarhu-synttäreitä, inkkari-synttäreitä, hämähäkki-synttäreitä.. ja vaikka mitä. Niin, ja niitä mummi- ja kummi-synttäreitä. Sankari sai itse valita kakunkoristeet ja ilmapallojen värit - Kyllähän te tiedätte. 

Ja sitten yhtäkkiä kaikki se oli ohi. Ehkä leffaliput ja popparit vielä kerran tai pari muutamille kavereille ja sitten myöhempinä vuosina en enää oikein tiennytkään miten juhlittiin. Ainakaan minä en kutsujen järkkäämisiin enää osallistunut. 



Ikävän lisäksi myös vesi näyttää näin syksyllä tiivistyvän ja meillä onkin ollut täällä kovin sumuisia syksy-aamuja. Sumu on kaunista, mutta samalla ehkä vähän alakuloista. 







Vaikea uskoa, että viikonlopun aurinkopäivistä on vain silmänräpäys. Näin nopea voi muutos olla. Lämpötila toki parhaimmillaan nousee päivällä lähes pariinkymmeneen asteeseen ja onneksi myös sumut hälvenevät yleensä jo aamupäivän mittaan.



Tiesittekö muuten, että huomenna perjantaina on mikkeli eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä? No en minäkään sitä niin ollut ajatellut, vaikka Mikon nimipäivän muistinkin. No, joka tapauksessa luin juuri, että vanhan kansan kalenterissa mikkelin päivä on muodostanut vuotuisen sadonkorjuun päätepisteen. Siihen liittyi sanonta: mikkelistä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan.

Ettäs tiedätte. Naiset tupatöihin ja viimeinenkin sato talteen! Tänään kuitenkin ehdimme vielä irrotella ulkona ja ihan luvan kanssa ; )) Käyttäkää hyvät naiset tilaisuutta hyväksenne.




Näkemisiin lokakuussa.

Tot ziens,
Leena


maanantai 25. syyskuuta 2017

Ihania hetkiä rannalla




Meitäkin helli aurinko viikonloppuna. Vietimme kaksi ihanaa päivää Zandvoortin loputtomalla hiekkarannalla. Iho päivettyi, aivot tuulettuivat, kroppa sai kävelyliikuntaa tuntikaupalla, mieli nautti avarista näkymistä ja sielu rauhoittui. Mitä muuta voisi toivoa?!



















Maanantain kiireet odottavat, joten tällä erää vain tämä rantsu-postikortti. 

Toivottavasti syyskuun viimeinen viikkokin tuo mukanaan kauniita päiviä meille kaikille. Voikaahan hyvin!

Tot ziens,
Leena 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Totuus vai muunneltu totuus?




Onko valokuva totta vai valhetta? Ja nyt en siis puhu nykyaikaisista kuvankäsittely-kikkakolmosista, vaan ihan tavallisista, vaikkapa bloggaajan postaukseensa liittämistä valokuvista. 

Kameran ajatellaan usein peilaavan tai jäljentävän todellisuutta sellaisenaan, toisin kuin vaikkapa piirros tai maalaus. Yleisesti ajatellaan, että esimerkiksi maalaukseen liittyy aina vahvasti taiteilijan oma tulkinta kohteesta. 

Vaikka kamera eräässä mielessä todella vangitsee todellisuutta, eikä vain tulkitse sitä, ovat myös valokuvat kuitenkin todellisuudessa kuvan ottajan tulkintoja maailmasta. Jokaisen kohteen voi tietysti tallentaa valokuvaksi lukemattomilla eri tavoilla. Se mitä kuvassa lopulta näkyy, on vain yksi vaihtoehto monista. Kuvaajan päätösvallassa on esimerkiksi valita  kuvauspaikka, kameran suunta ja kuvakulma. 

Ja jotta asia olisi vielä mutkikkaampi, kuvan ottajan lisäksi myös kuvan katsojalla on oma roolinsa tässä pelissä. Jokainen  katsoja  tulkitsee kuvaa omalla tavallaan heijastellen siihen kokemuksiaan, muistojaan ja tietojaan. 

Tällaisia mietin, kun sunnuntaikävelylläni kannoin mukanani kameraa ja olin aikeissa napsaista muutaman kuvan huudeista ennen varsinaisen syksyn saapumista. Tulin ajatelleeksi, miten eri tavalla ympäristöä voi tosiaan kuviinsa tallentaa.

Itse kaivan kameran täällä kotikaduilla esille yleensä silloin, kun haluan tallentaa jonkin kauniin yksityiskohdan tai maiseman. Samalla jää sitten kuvaamatta paljon kiinnostavaa tai ainakin tasapuolisuuden nimissä maisemaan oikeasti kuuluvaa, mutta ehkä vähemmän viehättävää puolta. 

Ajattelin tarjoilla nyt kaksi vaihtoehtoista tulkintaa sunnuntai-lenkkini varrelta. Kumpikin ihan yhtä totta, kameran suuntaus vain vähän erilainen. 

Tervetuloa mukaan kierrokselle. Saat arvailla, kummasta versiosta tässä ensimmäisessä on kyse: 


























Vieläkö jaksat? Nyt olisi tarjolla sama retki uudelleen toisin silmin katsottuna:











































Mahtavaa, jos jaksoit tänne asti! 

Ennen kuin lähdetään kahville jonnekin, minua kiinnostaisi tietää, kummalla tavalla sinä katsot lenkkimaisemiasi mieluummin?

Ja selvennykseksi sanon, ettei tämä postaus tarkoita, että tästä lähtien kuvailen teille pelkkiä roskakasoja tai romufillareita, vaan lupaan jatkossakin kuvailla niin Amsterdamin kauniita kanavia ruska-asuissaan, kuin viehättäviä yksityiskohtia reissujemme varrelta. Nyt oli kuitenkin virkistävää etsiä vähän erilaista kuvakulmaa ja huomasin muuten, että olisi vielä kolmaskin tapa: esitellä sellainen neutraali katunäkymä sen kummemmin rajailematta tai zoomailematta ja vasta jälkeenpäin sitten ihmetellä mitä kuvaan kulloinkin on tarttunut. Ehkäpä toteutan sellaisenkin joskus.

Tot ziens,
Leena