perjantai 17. marraskuuta 2017

Lempi -mikä?




Lempiväri? Lempiruoka? Lempikirjailija? Lempimusiikki? Lempilomakohde? Lempi....??
Mistä tykkään, mistä en tykkää, mikä on yhdentekevää? Näitä asioita olen viime päivinä pohtinut vastattuani yhdellä sanalla-haasteeseen ja luettuani muiden vastauksia.

Tarkoitus oli yhdellä sanalla vastata kysymyksiin. Huomasin, että vaikka koko juttu oli tietysti äärimmäisen kevyeksi tarkoitettu, ajatukset jäivät suhisemaan mieleeni ja jäin ihan oikeastikin miettimään muutamia niihin liittyviä asioita. Kun esimerkiksi minun piti nopeasti kertoa lempivärini, huomasin ensimmäiseksi miettiväni keltaista, sitten sinistä, punaista ja vihreätä jne. Ja valkoista ja mustaa, jotka eivät oikeasti edes ole värejä. Mistä oikeasti tykkään? Voi hyvänen aika. Enkö muka edes itse tiedä?!!


No kun. Se vähän riippuu... Onko kyse vaatteesta, talosta, polkupyörästä vai pelkästä väriläikästä paperilla. Ja jos vaikka vaatteesta, tarkoittaako se puseron väriä itselläni vai jonkun toisen yllä, sillä omiin kasvoihini sopii mielestäni parhaiten ihan eri värit kuin vaikka telkkarin uutistenlukijalle. Ja silti hänen puseronsa on ihan uskomattoman kauniin värinen. Paitsi siis minulla.

Minulle lempiväri näyttäisi olevan vähän sellainen kategorinen juttu. Otetaan vaikkapa punainen: punainen on aivan ihana väri, paitsi kylppärin seinässä tai sitten keltainen, joka usein näyttää iloiselta ja hyvältä, mutta ei missään tapauksessa K:n yllä. Ja niin edelleen. Eli riippuu siitä, missä kutakin väriä käytetään.




Silti kovin moni kykenee ilmoittamaan lempivärinsä tuosta vaan, heti ja silmää räpäyttämättä. Kummallista. Olen muuten lukenut tutkimuksista, joissa on huomattu, että suurimmalla osalla länsimaalaisista aikuisista on sama lempiväri. Nimittäin sininen. Miksihän? 

Joku selittää ilmiötä sillä, että tykkäämme väreistä, jotka liittyvät niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä; kuten varmaankin kaikille selkeän sininen taivas ja siniseltä ja puhtaalta näyttävä vesi. Siinä voisi siis olla selitys. Synnynnäinen tuo mieltymys siniseen ei kuitenkaan ole, sillä vauvat näyttäisivät katselevan mieluiten voimakkaan keltaista.. Hmm.. millähän sitä sitten voisi yrittää selittää?


Toinen kiinnostava ilmiö on numeroihin liittyvä. Olen lukenut, että jos länsimaista henkilöä pyydetään valitsemaan satunnaisesti jokin ensimmäinen mieleen tuleva luku numeroiden 1-10 väliltä, hän valitsee todennäköisimmin luvun 7.  Nämä kaksi suosikkia, sininen ja seitsemän, näyttivät olevan niin aukottoman selviä 1970-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella, että psykologit alkoivatkin puhua sininen-seitsemän-ilmiöstä aivankuin nämä kaksi suosikkia vielä linkittyisivät jotenkin toisiinsa. Ilmeisesti uudemmissakin tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia, koska asia putkahtelee esille silloin tällöin.



Miksi sitten luku 7 on niin yleinen suosikki lukujen joukossa? Sillekin ilmiölle on etsitty mahdollisia selityksiä. Yksinkertaisin selitys lienee se, että valinta on jotenkin kulttuurisesti opittu: seitsemän on monille onnennumero ja sen taustalla taas alun alkaen jotkut vanhat raamatulliset tekstit. (Tosin minun anoppini on kyllä ihan varma, että 7 on valehtelijoiden luku. En ole tullut kysyneeksi, mistä moinen uskomus on peräisin).

Toinen selitys seiskan suosiolle voisi olla se, että vastaajat haluavat valinnan tuntuvan kaikkein satunnaisimmalta. Ykkönen tai kymppi olisivat liian ilmeisiä, viitonen taas olisi ihan keskimmäinen tuossa sarjassa ja siksi huono valinta. Jokin pariton luku sen pitäisi olla, sillä sellainen kuulostaa monen mielestä satunnaisemmalta kuin parillinen luku. Eli seiska siis ilmiselvästi on kaikin tavoin sopivin! Kolmonen on kuulemma seuraavaksi todennäköisin valinta.

Mitä kulloinkin valitsemme -oli sitten kyseessä lempiväri, suosikkinumero tai lempiruoka- on kyllä kiinnostava juttu. Harvoin sitä tulee perinpohjin miettineeksi omia valintojaan, vaikka välillä olisi kyllä ihan hyvä tarkistaa onko tosiaan yhä sitä mieltä, että kretuliini on se paras väri joka paikassa. 


Onneksi esimerkiksi lempivärit eivät olekaan aina niin kiveen kirjoitettuja. Uusiakin voi tulla ihan vahingossa. Joskus uusien värien ilmestyminen vaikka kauppojen vaatetangoille voi toimia pienenä sysäyksenä mieltymysten päivittämiselle. Ainakin itse olen huomannut, että jos jotakin aiemmin vähän karsastamaani väriä alkaa vain kuin vähän sattumalta näkyä siellä ja täällä, alan vähitellen katsoa sitä uusin silmin. Ja voi käydä niinkin, että yhtäkkiä alkaa vain tuntua siltä, että juuri tuon värinen takki on saatava. Hups.

Näitä olen miettinyt. Ja pääsin vasta lempiväriin tai lempinumeroon. Paljon jäi vielä tärkeätä pohdittavaa... 

Siinä sitä höpinää. Eikä ollenkaan yhdellä sanalla. Viikonloppu onneksi tulossa. Kivoja ja sellaisia vähemmän totisia päiviä kaikille!

Tot ziens,
Leena

maanantai 13. marraskuuta 2017

Maisemani marraskuussa



Mieleen on iskostunut, että marraskuu on jotenkin musta ja ankea, tai vähintäänkin harmaa. Ainakin sään puolesta. Ainakin Suomessa. Päivä on lyhyt ja pysyvää lunta tuskin löytyy vielä monestakaan paikasta. Suurin vaikutus on kai kuitenkin sillä, millaisia ajatuksemme ovat. Jos mieli on musta, kaikki muukin takuulla näyttää ankealta. Jos taas sisällämme hehkuu ilo ja valo, kaikki muukin näyttää paremmalta. Vaikka sitten sataisi vettä tai räntää taivaan täydeltä. Ehkä meikeläinenkin voisi taas vähän yrittää psyykata itseään tuonne ilon puolelle. 

Täällä Amsterdamissa olen joka syksy kyllä ollut ihan oikeasti iloissani siitä, että myös aurinkoisia päiviä riittää marraskuussa ja siten talvi tuntuu paljon lyhyemmältä kuin Suomessa. Rehellisyyden nimissä harmaatakin täällä riittää välillä ihan kunnolla, mutta sitten taas saamme hetken ihanaa valohoitoa. Kirkasvalolamppu on kyllä tainnut levätä varastolaatikossaan nämä Hollannin talvet. Ainakin muistaakseni..

Marraskuun parilla ensimmäisellä viikolla on tänä vuonna ollut melko vaihtelevia säitä. Keräsin tähän maanantain postaukseen muutamia valokuvia, joita olen ehtinyt marraskuun aikana napsia sieltä täältä.

Ensimmäiset valokuvat ovat kuun alkupuolelta, kun kävin hakemassa tuulen suhinaa ja meren tuoksua Pohjanmeren rannalla. Saman retken aikana tihutti hieman vettä ja sitten taas paistoi aurinko niin kirkkaasti, että tarvittiin aurinkolaseja. Ihana marraskuu!








Seuraavat kuvat ovat Edamista ja polderilta Edamin ja Volendamin väliltä. Aurinkoa riitti. Ihana marraskuu!











Ja viimeiset kuvat ovat viime lauantailta, kun poikkesimme Arnhemiin, joka on Amsterdamista kaakkoon, itse asiassa jo aika lähellä Saksan rajaa. Vietimme siellä päivää vähän suttuisessa säässä, mutta onneksi Park Sonsbeekin hehkuva ruska toi väreillään lämpöä harmaaseen maisemaan. Ihana marraskuu!


















Näiden kuvien myötä toivotan Teille Kaikille hyvää mieltä ja valoa syksyn hämärään. Minä jo kaivoin esille muutamia kynttilöitä, sillä pimeä tulee illalla aurinkoisenkin päivän jälkeen.

Onko teillä siellä vielä lehtiä puissa, vai onko tuuli jo ehtinyt lennättää kaiken haravoitavaksi?

Tot ziens,
Leena

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Onnellista Isänpäivää


Kiitos oma Isäni. Maailman paras. 
Olen voinut luottaa tukeesi, turvaasi ja rakkauteesi. Olen kiitollinen siitä nyt ja aina.

Onnellista isänpäivää sinne Suomeen.
Tot ziens,
Leena

torstai 9. marraskuuta 2017

Yhdellä sanalla -haaste



Tämä haaste on napattu Tuulas life-blogista. Tarkoitus oli vastata pikahaastattelun kysymyksiin nopeasti, spontaanisti ja vain yhdellä sanalla. Sillä, mikä ensimmäisenä tuli mieleen. Olin aivan varma, että minulle olisi todella sananmukaisesti HAASTEeellista vastata kysymyksiin YHDELLÄ sanalla. Yllätyin, sillä vastaukset tupsahtelivat niin helposti ja nopeasti, että tuskin ehdin ylös kirjoitella.

No niin:

1. Missä on kännykkäsi? Eteisessä
2. Puolisosi? Rakas
3. Hiuksesi? Auki
4. Äitisi? Mummolassa
5. Isäsi? Mummolassa
6. Suosikkisi? Mustarastas
7. Unesi viime yöltä? Vaiheikas
8. Mielijuomasi? Kuohuviini
9. Unelmasi? Toteutuu!
10. Missä huoneessa olet? Työhuoneessa
11. Harrastuksesi? Tanssi
12. Pelkosi? Menetys
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Kotona
14. Missä olit viime yönä? Makkarissamme
15. Jotain mitä et ole? Sukeltaja
16. Muffinsit? Uunistani
17. Toivelistalla? Puhelin
18. Paikka jossa kasvoit? Maaseutu
19. Mitä teit viimeksi? Päivällistä
20. Mitä sinulla on ylläsi? Denim-mekko
21. Televisiosi? Kiinni
22. Lemmikkisi? Lapsuudessa
23. Ystäväsi? Suomessakin
24. Elämäsi? Antoisaa
25. Mielialasi? Vaihtelee
26. Ikävöitkö jotakuta? Usein
27. Auto? Myyty
28. Jotain mitä sinulla ei ole ylläsi? Kiristävää
29. Lempikauppasi? Matkakirjakauppa
30. Lempivärisi? Vaihtelee
31. Milloin nauroit viimeksi? Tänään
32. Milloin viimeksi itkit? Siunaustilaisuudessa
33. Kuka on tärkein läheisesi? Perheenjäsen
34. Paikka johon menet uudelleen ja uudelleen? Merenranta
35. Henkilö joka s-postittelee säännöllisesti? Laskuttajat
36. Lempiruokapaikkasi? Kasvisruoka-ravintola





Haastan teitä muitakin vastailemaan. Tähän oli hauska heittäytyä. 
Kiitos Tuulalle!

Tot ziens,
Leena


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Karu yllätys rappukäytävässä




Koskaan ei voi tietää, mitä on odottamassa, kun palaa reissusta kotiin. Ainakaan Amsterdamin vuokra-asuntoon. Kotimme täällä on vanhan, mutta melko hyväkuntoisen ja arvokkaankin kivitalon yläkerroksessa. Alue on rauhallinen ja arvostettu ja muutenkin tuntuu hyvin turvalliselta. Todennäköisin harmi voisi ehkä olla  mahdollinen vesivahinko tai murtovarkaus, joka sekin on hyvin epätodennäköinen, koska ylimmäinen kerros olisi mahdollisille varkaille aika haastava. Meille saa nimittäin kavuta kokonaiset 84 jyrkkää askelmaa. No, kaikenlaisia pienempiäkin harmeja voi olla odottamassa, kuten saimme huomata. Tai vähintäänkin yllätyksiä.


 Olen täällä blogissani varmasti ajoittain valitellut Amsterdamin vanhojen talojen ahtaita ja jyrkkiä portaikkoja, jollainen meilläkin on, vaikka se ei ole läheskään pahimmasta päästä. Päinvastoin! Silti kaikki vieraamme ovat olleet aika vaikuttuneita noista rapuista meillä ensimmäistä kertaa käytyään. Ja hengästyneitä ylös päästyään.

No, viimeksi kun palasimme San Diegosta, meitä odotti uudistunut rappukäytävä. Sanoisinko avartunut sellainen. Matkalaukkuja ylös raahatessamme kohtasimme yläkerroksissa hämmästyttävän väljän tilan, joka sinänsä oli kyllä melko upea, mutta samalla häkellyttävä ja tarkemmin katsottaessa aika pelottavakin. 


Talomme jokaisessa kerroksessa on vain yksi asunto ja nyt yhdellä kerrostasanteella meitä kohtasi melko koruton ja suorastaan alaston näky. Iso alue porraskäytävän ja siis asunnon seinää oli tipo tiessään! Saatoimme kävellä sisään suoraan tuohon asuntoon, jossa sielläkin oli jäljellä parin kevyen väliseinän lisäksi vain ulkoseinät. Näky oli aika pysäyttävä! Sitä on vaikea kuvailla ja valokuvistakaan ei varmaankaan saa ihan selkeää käsitystä.

Valkoisessa tolpassa näkyy vanha ovikello vielä paikoillaan.

Asunnot tässä vanhassa talossa ovat kauniita, mutta vähän riisuttua näytti nyt olevan..
Lisäksi ylhäällä oman asuntomme ovi oli lähes juuttunut kiinni, koska talon kaikki muutkin seinät olivat ilmeisesti hötäkässä liikkuneet ja meiltä kesti hetken, ennen kuin saimme kiskottuua oman ovemme auki ja pääsimme kotiin sisälle. Voitte varmaan kuvitella, että kaikesta tuosta alakerran purkutyöstä johtuen asunnossamme oli kaikkialla ohut valkoinen pölykerros. Tiiviys ei nimittäin ole täkäläisiin asuntoihin kuuluva ominaisuus.  

Ylemmältäkin porrastasanteelta oli pala seinää poissa.
Ennen reissuun lähtöä olimme saaneet talon omistavalta vuokraisännältämme ilmoituksen, että alakerran asunnossa oli alkanut pienehkö remontti ja lähiaikoina sieltä ehkä kuulunee vähän ääntä, mutta remppa on parissa viikossa ohi. Pientä nakutusta oli tosiaankin ennen lähtöämme kuulunut jo kolmisen viikkoa, ja ajattelimme kaiken olevan ainakin reissusta palatessamme ohi ja odotimme näkevämme seuraavaksi uusia naapureita. 

Mutta, mutta... Puolentoista viikon reissun jälkeen remontti oli siis yhä kesken ja monta tärkeää seinää alapuoleltamme oli siis kokonaan kaadettu. Kun tarkastelimme portaikkoa, näytti oikeastaan ihmeeltä, että se yhä oli paikoillaan. Jäljellä olevissa seinissä oli halkeamia, joista valo näkyi läpi ja portikon yhtä osaa tuki vain vähän hammastikkua paksumpi tanko. Merkitsin nuolen tuohon alla olevaan kuvaan kyseisen kukkakepin kohdalle.


Olemme nyt kohta neljä viikkoa hipsutelleet portaita ylös ohi tuon tyhjän ja revityn asunnon. Joka kerta kun minulla on mukana vähänkin painavampi kauppakassi, pidättelen hengitystäni tuolla tikulla tuetussa portaikon kohdassa. Eikä remppa alakerrassa sitä paitsi ole edennyt yhtään viimeisen neljän viikon aikana. Olen miettinyt, etteivätkö uskalla koskea enää mihinkään enempien vahinkojen välttämiseksi vai mistä mahtaa kiikastaa?! Saammeko asua remonttityömaalla koko talven, vai mitä seuraavaksi tapahtuu?

Toivon hartaasti, että seinät ja portaat pysyvät paikoillaan täällä meidän huushollissamme. Pitäkää tekin peukkuja.

Nämä tipuset lepäilivät kattoterassimme tukevalla kaiteella.


Toivottavasti teillä muilla on kotona ihan tukeva ja turvallinen olo.

Tot ziens,
Leena


lauantai 4. marraskuuta 2017

Kurpitsasosekeitto



Monenlaisia kurpitsoja on halloweenin tai kekrin, tai... minkä vaan... kunniaksi ollut kivasti tarjolla, ja siksi ajattelin hillon lisäksi valmistaa myös kurpitsasosekeittoa. Tämä keitto sopii mainiosti esimerkiksi Pyhäinpäivän aterialle alkukeitoksi. 

Kurpitsasosekeitto

1 myskikurpitsa tai pala keltaista kurpitsaa (n. 1kg)
1 isohko sipuli
öljyä
4dl vettä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
3-4 dl maitoa
200 g sulatejuustoa tai muutama ruokalusikallinen tuorejuustoa

Pinnalle ruohosipulia (paahdettuja kurpitsansiemeniä tai krutonkeja)

Kuori kurpitsa, poista siemenet ja höytymäinen sisus. Kuutioi hedelmäliha ja hienonna sipuli.

Kuullota kurpitsaa ja sipulia öljyssä vähintään 5 minuuttia, mutta ole varovainen etteivät pääse yhtään ruskistumaan. Lisää sitten vesi, suola ja pippuri. 
Keitä kannen alla n. 15 min. tai kunnes kurpitsa on selvästi pehmeää. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää maito (jos tykkäät paksusta keitosta, voit ensin laittaa vähän vähemmän ja lisäillä sitten tarvittaessa) ja juusto ja kuumenna, kunnes keitto on taas kuumaa ja juusto sulanut. Ole varovainen, sillä kuuma keitto kuplii helposti! Soseuta uudelleen kuohkeaksi. Ripottele pinnalle ruohosipulia (tai basilikaa) ja halutessasi kurpitsansiemeniä tai krutonkeja.

Tämä keitto on rakenteeltaan ihanan kuohkeaa ja siksi vähän juhlavan oloista. Sopii siis hienoillekin illallisille. Ja mikä väri!!
Annoksesta riittää neljälle ainakin alkukeitoksi.

Alkuperäinen ohje on ehkä vanhasta Pirkka-lehdestä, mutta luulen että olen sitä vähän muokkaillut.



Hauska juttu muuten, että parhaat ruokaohjeet kestävät mainiosti aikaa. Allu kommentoi edellistä kurpitsahilloni reseptiä siten, että juuri samana päivänä hän oli kuullut ystävänsä tehneen ihan samanlaista. Vinha juttu, koska oman ohjeeni olen saanut jo yhdeksäkymmentäluvun alkupuolella jostakin lehdestä. Olen sitä ehkä vähän tuunaillut, mutta piti oikein kaivaa alkuperäinen ohje rakkaista reseptikansioistani ja tarkistaa muistinko oikein. Jotakuinkin. 



Ehkä se menee vain niin, että hyvät ohjeet pysyvät ja ei niin käyttökelpoiset häipyvät taivaan tuuliin. Tuli muuten mieleen, että nuo historialliset kansiot olivat kyllä aika käteviä. Kiitos Äiti esimerkistäsi. En usko, että monikaan juttu säilyy reilut parikymmentä vuotta täällä netin sekamelskassa.



Sellaisia kurpitsajuttuja tällä kertaa.

Rauhallista Pyhäinpäivää Suomeen.

Nyt tot ziens,
Leena


perjantai 3. marraskuuta 2017

Kullankeltainen kurpitsahillo



Etenkin perheen nuorimmainen osallistui aikoinaan innokkaasti loppusyksyn kurpitsatalkoisiin ja tätä hilloa hän itse nimitti Muumimamman kurpitsahilloksi. Sitä nautiskeltiin lettujen tai pannukakun lisukkeena ja joskus kaunis auringon värinen hillosilmä koristi aamupuuroakin. Jaan teille muillekin oman rakkaan kurpitsahilloni ohjeen. Kas tässä.



Kurpitsahillo

pieni kurpitsa
2 sitruunan mehu
6 omenaa tai tuoretta persikkaa
2 kanelitankoa
ripaus muskottipähkinää
sokeria n. 300g soselitraa kohden



Halkaise kurpitsa ja poista höytymäinen sisus. Kuori puolikkaat ja paloittele hedelmäliha kattilaan. Keitä kurpitsapalat pehmeiksi hiukan suolalla maustetussa vedessä.



Kaada keitinvesi pois ja soseuta. Lisää kuoritut ja siemenettömiksi paloitellut omenat tai persikat ja sitruunanmehu.



Lisää sokeri ja mausteet. Keitä kunnes hedelmäpalat ovat kokonaan soseutuneet. Tölkitä sose kuumana ja sulje tölkit heti.

Kurpitsahillo on käyttökelpoista sellaisenaan, mutta myös erinomainen piirakantäyteaines.

Jos mieluummin pakastat soseen, sokeria ei tarvitse käyttää noin paljon. Silloin voi maistelemalla löytää oikean määrän. Pienten lasten herkuksi suosittelisin pakastesosetta. Isommille ja harkittuihin herkkuhetkiin valmistettu sokerihillo säilyy puhtaissa lasipurkeissa jääkaapissa todella pitkään.

Kurpitsankeltaista perjantaita!
Tot ziens,
Leena
















torstai 2. marraskuuta 2017

Italian sijasta Suomeen



Alunperin oli tarkoitus viettää pitkä viikonloppu Italiassa Venetsian lähellä Proseccon maisemissa, vaan sitten suunnitelmat äkisti muuttuivat. K lähti yksinään Italiaan työasioissaan, minä jätin Italian lipun käyttämättä ja varasin toisen lentolipun Helsinki-Vantaalle. 

Aamulla kotipysäkillä lentokenttäbussia odotellessa sain kummastelevia katseita vieressäni seisoskelevalta nuorelta naiselta, jolla pikkuruisen teepparin päällä oli vain avonainen ja yhtä pikkuruinen farkkutakki. Lämpimässä aamussa hikoilin ja vähän nolottikin paksussa talvitakissani. Teki mieli selitellä minne olen menossa, mutta lopulta annoin olla. Mitäpä sillä väliä.  



Kun lento viime torstaina iltapäivällä laskeutui Suomen kamaralle, lunta oli satanut jo ihan kunnolla ja myräkkä jatkui koko bussimatkan Tampereelle asti. 



Näky Keimolassa bussin vaihtoa odotellessa oli aika loskaisen lohduton mutta vähitellen, pohjoisemmaksi edetessä, maisema alkoi lumikinosten kasvaessa muuttua häkellyttävän kauniiksi. Samassa bussissa matkustaneet kreikkalaiset kuvasivat näkymiä kännykkäkameroillaan ja hihkuivat aivan haltioissaan. Olihan se kieltämättä aika eksoottinen näky myös Amsterdamin lämpimähköstä syksystä Suomeen lennähtäneelle. 

Vaikka maisema oli todella kaunis, en vain saanut kaivetuksi kunnollista kameraani esille. Pari hätäistä ja suttuista kuvaa nappasin kännykälläni, mutta siinä se. Matkani varsinainen syy oli Suomesta tullut suru-uutinen ja perjantaina vietettävä siunaustilaisuus. Ajatukset taisivat olla muualla kuin maisemassa tai lumipyryssä.

Lauantain vesisateessa hyppäsin sitten taas uuteen bussiin ja matkasin vielä pariksi päiväksi Turkuun. En odottanut muuta kuin leppoisia hetkiä nuorten kanssa, mutta pääsin sen lisäksi lauantaina maistelemaan Torgetin (kirjoitusvirhe johtuu hollantilaisesta näppiksestäni) savusiika-kukkakaalipizzaa ja  drinkille Tiirikkalaan höpöttelemään ja kuuntelemaan live-musiikkia. Oli niin hyvä olla. 

Ja hei, sitten sunnuntai-aamupäivällä osallistuin vielä ankkajahtiin.  Turun kaupunginkirjastoon oli nimittäin piilotettu Luther-kumiankkoja. Luitte aivan oikein! Todellakin: Luther-kumiankkoja!! Aika erikoiselta kuulosti minustakin. Mutta nyt on siis ollut meneillään maailmanlaajuinen reformaation 500v - juhlavuosi. Reformaatio on vaikuttanut Suomessakin Agricolasta lähtien kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin ja moneen muuhun asiaan, siis virallista tiedotetta lainatakseni. Osa vaikutuksista jää varmasti arkipäiväisyydessään huomaamatta, mutta mekin päätimme nyt tämän verran asiaa juhlistaa. Tasan klo 12, kun kirjaston ovet avautuivat, rynnistys oli aikamoinen. Ankkoja ei onneksi meille isoille tarttunut mukaan, mutta muutaman onnellisen pikkukaverin näin ankka kainalossaan. En ollutkaan aiemmin käynyt kirjastorakennuksessa sisällä ja kiertelin siellä katselemassa sekä uutta, että vanhaa puolta. 





Eli siis varsin nuorekasta menoa tällä kertaa Turussa. Haikeana lähdin maanantai-aamuna kotimatkalle. Kyllä nuorten seura on ihan parasta!

P.S. Italiassa oli kuulemma ollut ihana sää ja hotellina hulppea linna, josta sain katsella kauniita valokuvia. Eikä kyllä näkynyt yhtään lumi- tai räntäsadetta. Mutta ei myöskään läheisten seuraa tai kumiankkoja!


Voima-ajatus Teille kaikille Amsterdamin marraskuusta,
Tot ziens!
Leena

tiistai 24. lokakuuta 2017

10 plus yksi kysymystä ulkosuomalaiselle




Olin jo ajatellut jättäväni tämän ulkosuomalaisten blogeissa kiertäneen haasteen omalta osaltani kokonaan tekemättä, mutta Allun vinkkaus sai minutkin sitten lopulta tarttumaan näihin kysymyksiin. Ja ihan kiva niin, sillä nyt tuli oikeastaan itsellenikin taas selvitettyä tämänhetkisiä aatoksia Hollannissa, tai oikeammin sanottuna Alankomaissa asumisesta. Olemme asuneet täällä vasta kolme vuotta, ja nekin pelkästään Amsterdamissa, joten vastaukseni muotoutuvat siis siltä pohjalta. Maaseudulla tai pienemmissä kaupungeissa eläminen on varmasti erilaista. Mutta näillä siis mennään.

Eli siis:
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Ensimmäiseksi sanoisin, että sijainti. Täältä on helppo singahtaa sekä Suomeen, että muuallekin Eurooppaan. Vaikka tuli kyllä samalla mieleen, että onko se parasta, kun pääsee helposti muualle? Tykkään myös rennosta, mutkattomasta ilmapiiristä, ja meren rannoista.

2. Entä ikävintä?
Valtava turistien määrä etenkin Amsterdamin keskustassa.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, minne menisit?
On todella monta paikkaa, jonne olisi kiinnostavaa matkustaa. Mutta tähän on nyt pakko sanoa kaksi kestotoivetta: Japani ja Uusi-Seelanti. Ehkä jälkimmäinen menisi vielä edelle. 
Niin, ja voi hyvänen aika! Lyhyemmäksi ajaksi lähtisin innoissani Islantiin!! Kuten huomaatte, olen aika mahdoton. Tällaista ei minulta pitäisi kysyä lainkaan, sillä keksin koko ajan lisää ihania vaihtoehtoja.

4. Mihin kohteeseen menisit uudestaan? 
Näitäkin on niin monta, mutta hyvä on, jos vain yksi, niin sitten Australia. Koko länsirannikko jäi vielä koluamatta.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kerttu-mummon karjalanpiirakoita, jollaisia en ole tosin saanut Suomessakaan ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Siis sellaisia kunnon rukiisia kuoria, jotka ovat rapsakoita ja suolaisia. Ei mitään vehnäleipää.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Tiedän muuttavani. Se on vain ajan kysymys. Ennemmin tai myöhemmin.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Ehdottomasti Kuninkaanpäivä toukokuun alussa. Juhla on hieman suomalaista vappua muistuttava, mutta mielestäni monin verroin vauhdikkaampi. Mikäli mahdollista.

8. Mikä on vaikeinta ulkomaille muutossa?
Läheisten jääminen Suomeen. Se on ollut aika iso juttu, vaikka kaukana ei ollakaan.

9.Voisitko kuvitella asuvasi jossakin muussa maassa kuin asuinmaassasi tai Suomessa?
Ihan hyvin voisin. Ainakin kuvitella.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
No siitä on jo aikaa.., eli tämä haaste taitaa olla aika vanha, mutta yritän muistella.. Monta upeata hetkeä viime vuonna oli, mutta mieliinpainuvimmat olivat varmasti kolmet ihanat kesähäät Suomessa. Ja sitten tietenkin loppuvuodesta ensimmäinen matkani Australiaan.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Luultavasti ehdin poikkeuksellisesti käydä vielä kolmisen kertaa Suomessa nyt loppuvuoden aikana, mutta muista matkoista ei kyllä ole suunnitelmia.

En tiedä, satuitteko huomaamaan viime viikolla Hesarista jutun, jossa väitettiin, että osalta ihmisistä on löydetty ns. matka-geeni. Jäin miettimään, onkohan minulla ainakin pätkä sellaista!? Tykkään kovasti olla matkalla! Vaikka toisaalta siedän kyllä tylsyyttä, tasaisuutta ja rutiinejakin ehkä keskimääräistä paremmin. Enkä sitäpaitsi ole kai mitenkään erityisen elämyshakuinen. Jaa-a, ehkä tässä ei vielä geeneihin tarvitse vedota.




Terkut Amsterdamin harmaasta tihkusateesta. Aika lämmintä vielä on.
Tot ziens,
Leena