torstai 21. joulukuuta 2017

Joulu




Nyt on hetki aikaa yhdessäololle ja hyväntahtoisille ajatuksille.

Toivotan Teille Kaikille oikein Rauhallista ja Onnellista Joulunaikaa.

Tot ziens,
Leena

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Voihan muovi ! Riittääkö että edes yritän?



Viime viikolla raahasin taas kerran isoa kassillista keittiöstä kertynyttä muoviroskaa kierrätyspisteeseen ja mietin syntyjä syviä. Muovikeräyspistettä ei täällä ole ihan kotimme nurkalla, joten roudaan muovit erikseen vähän pidemmälle. Aikaa reissuun kuluu aina noin parikymmentä minuuttia, eikä samalle suunnalle ole oikein mitään muuta asiaa (paitsi omalääkärimme, jonne ei onneksi kovin usein tarvitse suunnata). No, siinä sitä oli aikaa miettiä, kun Kassi-Almana raahustin muoveineni menemään. Tuntuu, että sillä suunnalla asuinaluetta minut tunnistetaan roskakassia raahaavana tätinä. No, toivottavasti ei oikeasti pelkästään sellaisena kuitenkaan.

Ainakin me kannamme kaupasta tavallisten ostosten mukana jo viikossa kamalan määrän tuota kirottua muovia. Olen yrittänyt miettiä, kertyikö sitä Suomessa asuessa yhtä paljon. Luultavasti. Mutta koska kerrostalomme alakerrassa oli ihan edistyksellinen jätehuone, ja veimme sinne tavalliset roskat lajiteltuina päivittäin, tiettyjen roskien määrää esim. viikon ajalta ei samalla tavalla hahmottanut.

Eniten tätä MUOVI-kassiamme täyttävät tuoreina ostettujen marjojen rasiat, tyhjät maitopurkit ja tuoremehupullot ja tomaattirasiat, erilaiset hedelmä- ja vihannespussit ja pakkaukset ja ...ja...ja. En ymmärrä mistä kaikesta niitä muoveja oikein tulee! Samalla suren sitä, että kaikki eivät halua, ehdi tai viitsi noita päivittäisiä muovejaan kierrättää, vaan mättävät kaiken sekajätteen mukaan. Toivottavasti kovinkaan moni ei kuitenkaan niin enää nykymaailmassa tee. Onneksi kauppojen muovikassitkin ovat muuttuneet maksullisiksi lähes kaikkialla. Oman kauppakassin kuljettaminen kun on aika helppoa.

Muovireissusta kotiin palattua piti ihan tarkistaa, minkälaisia juttuja muovijätteestä löytyisi nopeasti googlettelemalla. Myös uusin Tiedelehden numero odotti lukemistaan. Olin huomannut lehdessä artkkelin siitä, miten muovi koettelee merielämää. 



Tällaisia juttuja jäi käteeni:

Olin ymmärtävinäni, että suurin ongelma eivät ole nämä  kehittyneiden maiden muovikassit ja muovipakkaukset, koska niitä kuitenkin pyritään mahdollisimman paljon kierrättämään. Ilmeisesti autojen renkaista teitä vasten hioutunut muovi ja vaatteiden keinokuidut ovat vielä ongelmallisempia. Toki monissa vähemmän kehittyneissä maissa on yhä myös kovin puutteellinen jätehuolto, eikä muoveja kierrätetä vaan muoviset vesipullot, muovipussit ja muu roina vain heitetään maahan tai vyörytetään sellaisenaan suoraan mereen. Ja se taatusti aiheuttaa ongelmia.

Esimerkiksi meriveteen päätyneet kertakäyttöiset muovipullot alkavat vähitellen hajota UV-säteilyn, suolaveden, aaltojen ja tuulen vaikutuksesta ja tuosta hajoamisesta syntyy sitten lähes maailman joka kolkkaan levinnyttä mikro- tai nanomuovia. Mikromuovi on halkaisijaltaan alle puoli millimetriä oleva muovihippunen. Vielä pienempää on nanomuovi. Nanometri on millimetrin miljoonasosa, eli käsittämättömän pieni hitunen. Merissä velloo sitten näitä valtavia muovimoskalauttoja, joihin kerääntyy virtausten kuljettamia muovikappaleita hitaasti kiertävään spiraaliin. Niitä on lähes mahdoton saada puhdistettua, koska muovi on hioutunut niin pieneksi.


Vaikka vähemmän kehittyneiden maiden muovijätteet ovat iso ongelma, norjalaisen tutkimuksen mukaan mikrovuovilähteiden listan kärjessä ovat jo mainitsemani autonrenkaat. Ja yllättäen viidenneksi suurin mikromuovin aiheuttaja on tekokuituisten tekstiilien pesuvedet. Luin Tiedelehden aihetta käsittelevästä artkkelista, että pesukoneellinen tekokuituisia vaatteita voi vapauttaa jopa 700 000 pikkuista kuidunpätkää ympäristöön. Eniten muovia irtoaa akryylista, viisi kertaa enemmän kuin puuvillan ja polyesterin sekoitteesta. 

Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että akryyli, polyesteri, nylon, elastaani jne. ovat oikeastaan muovia eli öljyteollisuuden sivutuotteita?  Fleece on kuulemma kaikkein pahin näistä muovitekstiileistä ja siitä irtoaa ihan erityisen paljon muovikuitua pesussa. Ja suuri osa esimerkiksi retki- ja liikuntavaatteista on valmistettu sataprosenttisesta muovista!! Kuulostaa oikeastaan aika kamalalta!

Jätteenpuhdistuslaitoksissa yritetään saada noista tekstiilien pesuvesistä muovit suodatettua pois ja onneksi suuri osa ilmeisesti saadaankin. Luin kuitenkin, että tuota suodattimiin kertynyttä lietettä levitetään  pelloille ja muovi päätyy sitten niiltä valuman mukana jokiin ja meriin. Osa muovista on kuitenkin niin pientä, että se läpäisee ihan suoraan puhdistuslaitoksen suodattimet ja  pääsee sitä kautta mereen. Tutkijat ovat viime aikoina löytäneet muovihippuja valaiden vatsasta, kalojen aivoista, korallien sisuksista, merisuolasta, vesijohtovedestä ja huoneilmasta. Voi ei! Aikamoinen soppa.

Mikromuovin vaikutuksista ihmisiin ei vielä tiedetä ja tutkimukset ovat vasta aluillaan. Muoveista voi irrota ympäristöön lukuisia yhdisteitä, joista useimpien vaikutuksia ei tunneta. Kaikkein pienimmät muovihituset ovat ilmeiseti kaikkein vaarallisimpia. Lundin yliopiston tutkijat huomasivat esimerkiksi, että nanomuovi läpäisee biologisia kalvoja, tunkeutuu kudoksiin, kertyy elimiin ja muuttaa eliöiden käytöstä ja aineenvaihduntaa. 

Kaikesta tästä tuli  mieleeni, että vaikka en päätyisikään hakemaan marjojani, hedelmiäni, kasviksiani ja mehujani suoraan tuottajalta omiin lasipulloihini ja -purkkeihini, kuljetan kaikki nuo kaupasta ostosten mukana kertyneet muovirasiat ja pakkaukset edelleenkin hyvillä mielin kierrätyspisteeseen. Enkä valita yhtään. Hyvä vain, että täällä niitä kierrätetään! 


Mutta entäs tuo tekstiilipuoli? No, retki- ja lenkkivaatteitani en ainakaan kerralla kaikkia tohdi vaihtaa uusiin luontoystävällisempiin materiaaleihin. Nykyiset muoviset :(( toimivat mainiosti, ja tiedän ettei hiestä märkä puuvilla (olkootkin vaan luonnonkuitua) selän ihoa vasten tunnu yhtään kivalta. Bambusta valmistettuja alusvaatteita olen kyllä joskus kokeillut ja ne voisivat ehkä olla aika mukavia.

Fleeceistä olen vähitellen luopumassa. Niiden tilalla villa on tosi hyvä, vaikkakin aika paljon kalliimpaa. Mutta tämäkään juttu ei ole ihan yksinkertainen. Jos villavaateidenkin osalta haluaisin olla tarkkana, pitäisi katsoa missä maassa villa on tuotettu. Siis noin niinkuin eläinsuojelun kannalta. Olen kuullut, että Suomessa tuotettu villa olisi hyvä valinta, mutta alkuperältään täysin suomalaista (siis suomalaisista lampaista kerittyä) villalankaa kaupoista on vaikeata löytää. 

No juu. Ehkä keskityn nyt ensin tuohon muovipakkausten kierrätykseen ja yritän suosia villaa ja muita luonnonmateriaaleja vaatteissani. Sitten vähitellen tarpeen mukaan ehkä lisään hienosäätöä. Muuten menee liian mutkikkaaksi. 

Mitäs teillä kierrätetään? 



Myöhäisen sunnuntai-illan ajatus täältä,
Tot ziens!
Leena


tiistai 12. joulukuuta 2017

Lumikaaos Amsterdamissa




Maanantaina oli täällä Alankomaissa ihan punainen varoitus (värikoodeilla se kaikkein voimakkain) lumisateesta ja jäästä johtuen. Suomessa samasta määrästä lunta ei tietysti oltaisi oltu moksiskaan -paitsi jos se olisi ollut talven ensimmäinen myräkkä! Onhan se totta, että Suomessakin se ensimmäinen lumi aiheuttaa aina kaaoksen, vaikka myöhemmin joku kymmen senttiä tuprutusta ei tunnu missään.


Suomalaiset (vähän minäkin) naureskelivat täällä pienen lumisateen aiheuttamaa hötäkkää ja täkäläisten suurta hämminkiä talvikelin yllättäessä. Satamäärin lentoja oli joko peruutettu tai ainakin tuntitolkulla myöhässä, ihmisiä kehotettiin pysyttelemään kotosalla, jos ei ollut ihan pakko lähteä liikenteeseen, töitä tehtiin kotoa etänä,  kouluja suljettiin, junat ja bussit eivät kulkeneet.... Maa oli tosiaan hetken sekaisin. 




Tarkemmin ajatellen se on kuitenkin ymmärrettävää, koska olosuhteet Alankomaissa ovat normaalisti hyvin erilaiset. Talvirenkaita autoissa ei juuri tarvita, eikä kunnollista aurauskalustoa ole olemassakaan. Mitäs sellaisilla vesisateessa tekisi?! Koko systeemi on rakennettu ihan toisenlaisiin oloihin. Olisi kai aika mahdotonta ajatella, että Suomen kaltainen varustelutaso odottaisi jossakin varastossa koko vuoden ja olisi sitten nopeasti käyttöön otettavissa niitä yhtä tai kahta mahdollista hässäkkäpäivää varten.


Lapset, lapsenmieliset ja me suomalaiset osasimme kuitenkin ottaa taas tuosta tuprutuksesta ilon irti. Lumiukkoja nousi kuin sieniä sateella ja isoisät raahasivat lapsilauman iloksi puisia kelkkoja varastoistaan. Vaikka lumi oli märkää, se oli kuitenkin niin ihanaa!


Minä ehdin kameran kanssa kuvailemaan vasta hämärän laskeutuessa. Lumisade oli hiljalleen muuttumassa rännäksi ja vedeksi, sulaminen oli jo alkanut ja kaunein pehmeys kadonnut. Maisema oli kuitenkin virkistävän erilainen. Kanavillakin.

Tot ziens,
Leena

P.S. Luin, että Suomeenkin on luvattu lumipyryä. Toivottavasti teidän lumenne siellä säilyy valkoisena, ihanana ja pehmoisena vähän pidempään.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Pakolliset kaapissa



Satun blogissa (klik) tultiin kaapista ulos ja minäkin innostuin inventoimaan omia herkkujani, joita on oltava kotona. Tai niiden puuttuessa tulee pakollinen kauppareissu heti eikä melkein.

Tumma suklaa on ihan must. Paremman puutteessa menee täkäläinen, mielellään yli seitsemänkymppinen, mutta vielä enemmän tykkään esim. Fazerin ohuista kardemumma- tai sitruuna-inkivääri-suklaista. Nykyisin leivon aniharvoin, ja kaupan keksejäkin yritämme vältellä, joten suklaa on tavallisin herkku kahvin kanssa. Niin ja kunnon purkkaa pitää olla AINA ja lakua ja salmiakkiakin, vaikka niitä syödään nykyisin äärimmäisen säästellen.



Mutta oikeasti, muitakin juttuja kaapissa pitää olla.  Kirjaamisjärjestyseni taitaa vain kieliä jonkinlaisesta asioiden tärkeysjärjestyksestä ; )



Aamupalaksi on lähes aina oltava kaurapuuroa. Alkuvuosina raahasimme esimerkiksi Kuntokauraa tai Alku-kaurahiutaleita Suomesta, mutta nykyisin se on kyllä kokonaan unohtunut. Täkäläiseen puuroon heittelemme sekaan kauraleseitä ja täydestä menee. Minä pärjäisin välillä ilman puuroakin, mutta K:lle se olisi selvästi vaikeampaa.



Suomessa söimme usein Valion marjakeittoja puuron kanssa, mutta täältä ei ihan vastaavaa ole löytynyt. Sen tilalle ovat tulleet jokapäiväiseksi herkuksi tuoreet marjat. Lähes koko vuoden täällä saa kotmaisia marjoja. Nyt joulukuussa mansikoita ja karhunvatukoita.

Aamulla pitää ehdottomasti saada myös kahvia. Olemme vähän harmillisesti totuttaneet itsemme Nespresso-kapseleihin. Matkoilta palatessa olemme onnesta soikeina, kun saamme kotona taas sitä oikeata kahvia


Kahvin sekaan sekoitan aamuisin puoli mukillista lämmitettyä kauramaitoa ja se onkin nykyisin ihan välttämätön juttu meidän jääkaapissa. Etenkin Oatlyn barista-versiosta tulee ihan älyttömän hyvää, jos sen vielä vaahdottaa pikaisesti lämpimänä. Oi, mitä arjen luksusta! Aika kallistahan tuo kauramaito on, mutta kun me nykyisin asumme vain kahden aikuisen taloudessa, olemme todenneet, ettei se maata kaada.


Kaapeista pitää löytyä ehdottomasti myös maustamatonta jogurttia ja rahkaa. K syö laktoositonta, joten merkkejä on tasan yksi. Minä vähän vaihtelen, mutta jogurtti tai rahka ovat meillä lähes must. Joskus jokin soija-juttukin menee, mutta vain korvikkeena hätätilanteessa.


Pakollisia juttuja kaapeissa ovat myös rouhittu mustapippuri ja Pan-suola, jota raijaamme Suomesta, ja joita ilman ruoanlaitto on mahdotonta. No, kyllä meillä muutakin suolaa joskus käytetään esimerkiksi näppisuolana, mutta ruoan valmistuksessa ohjeeni ovat muokkautuneet pansuolan määrien mukaan ja kuvittelen, että se on terveellisempääkin.



Muita pakollisia juttuja ovat kausihedelmät, tomaatit, sitruunat -ihan ehdottomasti!!!-, sipulit ja valkosipulit, chili, inkivääri, hapankorput ja jonkinlaiset siemennäkkärit, juusto, monenlaiset pähkinät, pavut ja hyvä oliiviöljy.

Muuta jos puuttuu, saa puuttua. Silloin ei kauppaan ole niin kauhea hätä ja kauppareissua voi siirtää vaikka huomiseen.

Ehkä sellaiset ihan kamalan tarkasti merkkiuskolliset mieliteot ovat vähentyneet täällä muilla mailla ja korvaavia juttuja on pitänyt etsiä, halusi tai ei. Nykyään yritän ehkä enemmänkin välttää pakkausjätteen määrää, joka täällä näyttää olevan ihan jäätävää. Ehkä se oli sama Suomessakin, mutta vasta täällä olen todella herännyt siihen kamalaan roskamäärään, jonka tuotteiden lisäksi kaupasta kannan kotiin. Mutta se olisikin sitten ihan oman postauksensa ansainnut.

Reipasta joulukuun maanantaita. Täällä tuprautti eilen lunta ja nyt sitä ihmetellään. On se vaan niin harvinaista herkkua sammakoiden maassa ; )

Tot ziens,
Leena

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Nostalgia-ruokaa pikkujouluissa



Onnistuin tiistaina saamaan nuorimmaisemme kiinni puhelimella, kun hän oli parhaillaan ruokakaupassa suunnittelemassa itsenäisyyspäivän sapuskoita. Olivat tyttöystävän kanssa päätyneet porottomaan käristykseen. Hetken päässäni surisi tyhjää kunnes tajusin, että kai sellaista voi tehdä vaikkapa siitä sikäläisestä härkiksestä (vai mikä se nyt olikaan). Yhtäkaikki, minulle vakuutettiin, että hyvää tulee kun sitä syö puolukkasurvoksen ja perunamuusin kera. 

Ihanaa, että laittavat itse hyvää kotiruokaa!!

Kerroin samalla, että meillä oli täällä Amsterdamin kotona tiistai-iltana Sinterklaas-juhlinnan kunniaksi varsinaista hipparuokaa. Söimme nimittäin pikkujouluisissa tunnelmissa yhtä kuopuksemme lapsuuden lempimurkinaa. Silloin kyllä vielä valmistimme sen aina ihan tavallisena jauheliha-versiona. Härkiksistä ei silloin parikymmentä vuotta sitten tiedetty mitään ;). 

Ja myönnettävä on, että tiistainakin käytin vähärasvaista jauhelihaa, vaikka se taisi kyllä olla oikeasti ainoa kerta tooodella pitkään aikaan, kun punaista lihaa käytin. Joka tapauksessa lupasin kirjoitella ohjeen muistiin, koska koko ruoka oli täysin unohtunut meiltä kaikilta useiksi vuosiksi.

Jaan sen samalla tässä. Ehkä siitä tulee jollekin muullekin nostalgisia muistoja. 

Mutta ainakin A ja V, tässä tulee, hypätkää kyytiin:

Matkalla Akapulcoon

500g vähärasvaista jauhelihaa, tai muuta vastaavaa ; )
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
suolaa
savupaprikajauhetta
tabascoa 
1 punainen chili-palko

vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja
taco-lastuja
runsaasti cheddar-juustoraastetta (tai muuta vahvanmakuista juustoa)


Hienonna sipulit ja valkosipulit ja kuullota öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskistele kevyesti, mutta älä anna valkosipulin kärähtää, muuten tulee kitkerä maku. Poista siemenet chilistä ja leikkaa palko pitkittäin hyvin ohuiksi pitkiksi suikaleiksi. Lisää chilit, suola ja muut mausteet jauhelihan sekaan. Itse tykkään aika tulisesta versiosta, mutta aloita maustaminen varovasti. 
Jätä seos hetkeksi hautumaan, jotta maut tasaantuvat.

(Tässä vaiheessa voi keskittyä vaikkapa pilahviriisin valmistukseen.)

Kumoa sitten jauhelihaseos matalaan uunivuokaan. Lisää pinnalle halkaistuja vihreitä oliiveja ja pistele tacolastut jauhelihan pintaan hauskasti pystyyn. Ripottele päälle runsaasti juustoraastetta ja laita vuoka uuniin lämpövastuksen alle, kunnes juusto vähän sulaa ja saa kauniin värin.

Tarjoile Pilahviriisin kanssa.





Pilahviriisi

4 dl pitkäjyväistä riisiä
6 dl kasvislientä (tai nestemäärä pakkauksen ohjeen mukaan)
200 g herne-maissi-paprikaseosta
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1-2 rkl öljyä

Hienonna sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi. Kuullota sipulit kasarissa öljytilkassa ja lisää sitten kuiva riisi ja kuullota pari minuuttia, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää lämmin kasvisliemi ja laita kansi kattilan päälle. Keitä hiljalleen kypsäksi riisipakkauksen ohjeen mukaan. Lisää sulanut herne-maissi-paprikaseos ja anna lämmetä muutama minuutti. Voit myös lisätä sekaan hienonnettua persiljaa.

(Minulla on vähän aversio herne-maissi-paprika-seosta vastaan ja käytän mieluummin tässä itse kuutioimaani keltaista paprikaa, jonka kuullotan pikaisesti erikseen öljyssä, mutta homma taitaa olla vain omaa hienosteluani. Valmis pakaste on ihan OK).



Sinterklaasin kunniaksi pilahviriisin paprika oli tiistaina punaista, vaikka keltainen on mielestäni tässä kauniimpaa.

Tänä iltana meilläkin syödään vähän isänmaallisemmin.  

Juhlavaa itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille. Lämpöinen ajatus sinne,

Leena

   

maanantai 4. joulukuuta 2017

Valoja ja värejä Amsterdamin joulukuussa




Lauantaina kävimme korkkaamassa Amsterdamin Light Festivaalit, joka oli kuudes täällä Amsterdamissa järjestetyistä valofestivaaleista. Valoteoksia voi seurata historiallisessa keskustassa kävellen (tai pyöraillen) kanavien varsia pitkin tai vaihtoehtoisesti istahtamalla johonkin kanavia pitkin lipuvista veneistä, joissa useimmissa voi samalla kuunnella myös jonkinlaista selostusta teoksista. 

Tänä vuonna teemana oli Existential. Monista eri maista osallistuvilla taiteilijoilla on aina jokaisella hyvin omanlaisensa tulkinta aiheesta. Varsinainen kävelijöille suunniteltu reitti ei ollut vielä ihan valmis, ja sen varrelle lähdemme vielä uudelleen jonakin toisena hämärtyvänä joulukuun iltana. 



Me teimme lauantaina perinteisen kanavaristeilyn. Teoksia on kaikkiaan yli 20. Kaikki näkemämme teokset eivät oikein avautuneet minulle, mutta jotkut olivat kyllä aika vaikuttavia. Minua jäi erityisesti vaivaamaan eräs korkealle puiden väliin sijoitettu ja vähän revontulia muistuttava valoteos, jossa näkyi himmeästi myös uivia meduusoja ja muita jännittäviä hahmoja. Kuvaajantaitoni eivät riittäneet tällä kertaa sen taltioimiseen, mutta asia jäi minua vaivaamaan ja luultavasti lähden vielä jonakin toisena iltana pyydystämään sen taikaa kamerallani.

Kuten aikaisempinakin vuosina, eniten taisin kanavaristeilyllämme nauttia teosten kauniista väreistä ja ajoittain satumaisesta tunnelmasta muuten niin pimeässä illassa.







Kuten olette ennenkin joutuneet huomaamaan, pimeäkuvaus ei ole  vahvuuteni, mutta muutaman otoksen uskalsin kuitenkin tänne laittaa. Lisäksi joudutte käyttämään vähän mielikuvitusta, tai ehkä tulemaan itse paikan päälle katsomaan. Suosittelen kyllä valoristeilyä, jos satutte olemaan täällä päin reissussa. Festivaali on tänä talvena avoinna 21.01.2018 asti.




 Koska sää oli viikonloppuna mahdollisimman koleankostea, muut ulkoilut jäivät vähemmälle ja sunnuntaina vietimme aamupäivän Vincent Van Gogh -museossa ja siellä sitten jatkoimme vahvoista väreistä nauttimista. 


Perusnäyttelyn olemme museokorttien ansiosta nähneet aika monta kertaa, mutta nyt meitä kiinnosti erikoisnäyttely alankomaalaisista taiteilijoista Pariisissa 1789-1914. Kuten monesta muustakin maasta, myös täältä taiteilijat lähtivät tuohon aikaan hakemaan töihinsä erityistä innoitusta ja Pariisin lumovoimaa. Näyttely oli aika mukava ja siellä ihastuin erityisesti muutamiin Breitnerin, Kaemmererin  ja Van Dongenin maalauksiin. Ehkä vähän turhan suuren huomion saavat aina Vinsentti ja Remprantti; onhan täällä ollut muitakin maalareita.

Oli kyllä sivistynyt olo taas hetken aikaa ;DD

Leppoisaa maanantai-iltaa. Se oli sitten jo neljäs luukku tänä aamuna!!


Tot ziens,
Leena







torstai 30. marraskuuta 2017

Suomi 100 -haaste ulkosuomalaiselle





Irlannissa asuvan Saran (housefive) blogista klik nappasin kivan haasteen mietittäväksi. Pitemmittä puheitta, kysymykset ja vastaukseni tulevat tässä:


Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? 

Asun Alankomaissa, tarkemmin sanottuna Amsterdamissa. Olemme asuneet K:n kanssa täällä reilut kolme vuotta.

Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Vähän vaihtelee. Pisin vierailuväli taisi olla puolisen vuotta, mutta nyt olen syksyn aikana käynyt muutaman viikon välein kaksi kertaa ja jouluksi olemme taas matkustamassa Suomeen.

Mitä kaipaat Suomesta?

Tämän olen sanonut usein, mutta tietysti eniten perheenjäseniä eli lapsiamme ja vanhempiamme. Toki välillä kaipaan  kovasti myös omaa kotiamme, joka on siellä nyt vuokralaisten hoidossa.


Lempi-maisemasi Suomessa?

Saaristomeren maisemat sekä näkymät mökkilaitureilta sisäsuomessa. Myös kotimme ikkunoista Helsingissä on tosi kivat kaupunkinäkymät.

Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

6.12. on täällä normaali arkipäivä. Luulen, että tänä vuonna emme kutsu edes vieraita. Varmasti syömme illalla kotona vähän juhlavammin ja linnan juhlia on tietysti katsottava, jotta pääsemme tunnelmaan. Tänä 100-vuotisjuhlavuonna olisi kyllä ollut kiva juhlia ihan paikan päällä Suomessa.

Mitä muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Itse asiassa suomalaista muotoilua löytyy aika paljonkin, vaikkei sitä yleensä tule ajatelleeksi. No, ainakin erikokoisia valkoisia Aalto-maljakoita ( jopa 4 kappaletta!), Hackmannin aterimia ja kattiloita, Fiskarsin veitsiä ja muita keittiötarvikkeita. Arabian astioita on tietysti vinot pinot (uusimpina niistä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden mukit), Tonfisk-espressokuppeja, kaikenlaisia kynttilänjalkoja, niin ja Muuramen kirjoituspöytä, onhan sekin suomalaista muotoilua. Muotoilu sanana on jotenkin aika juhlava.
Suomesta voisin haluta vielä lisääkin kauniita astioita ja kalusteita. Tosin yritämme pitää tulevaisuuden paluumuuttokuorman mahdollisimman pienenä, joten ainakaan uutta suomalaista tavaraa ei hirveästi haalita.




Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Ihan hirmuisesti en kiinny tavaroihin, mutta on kyllä yksi huonekalu, jota olen raahannut mukanani muutosta toiseen, Se on vanha peilipiironki, joka on isovanhemmiltani peritty. Se ei oikein koskaan ole sopinut muuhun sisustukseen, mutta tunnearvo on mennyt aina edelle. Piironki oli heidän ensimmäinen yhteinen huonekalunsa, ja he teettivät sen itselleen joskus 20-luvulla.

Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

Tämänkin olen tainnut jo mainita... Karjalanpiirakat. Mutta eivät kaupan, vaan itse kuumassa uunissa paistetut, voisulalla voidellut. Tykkään hirmuisesti myös muikun- tai siianmädistä tillin, sipulin ja hapankerman kanssa sekä itse savustetusta kalasta ja suomalaisista varhaisperunoista.


Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

Inhoaminen on ehkä vähän liian voimakkaasti sanottu, mutta en erityisemmin tykkää silakkarullista.




Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

Ainakin omat työkuvioni Suomessa estäisivät varmasti näin reippaan matkustelun. Läheisiä näkisimme sitten vastaavasti enemmän ja olisimme paikalla tarjoamassa apuamme ja aikaamme lyhyelläkin varoitusajalla. Luultavasti jatkaisimme myös tanssiharrastustamme Suomessa vähän kunnianhimoisemmin kuin täällä. Tai sitten ei, kuka tietää.

  
Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tuliaisiksi Suomesta?

Xylitol-purkkaa, ruisleipää, hapankorppuja, Pan-suolaa... Tuomme niitä itse tullessamme ja perheenjäsenetkin tietävät tuliaislistamme aika hyvin.



Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Luontoa, väljyyttä, jokamiehenoikeutta, turvallisuutta, terveydenhoitoa, koululaitosta... Todella paljon hyviä asioita, jotka eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Olen tuota kaikkea tietysti arvostanut jo Suomessa asuessani, mutta etenkin luonto ja väljyys puhuttelevat nykyään entistä enemmän.


Mikä Suomessa ärsyttää eniten?


Joidenkin suomalaisten nurkkakuntaisuus.
Joskus harmittaa myös perisuomalainen kateus.

Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

Tuttuus. Se, että osaa tulkita juttuja oikein ja tietää mitä on asioiden taustalla. Muualla on aina vähän pihalla ja ulkopuolinen.

Suomalaisinta minussa on...

... Nopeasti sanoisin, että oman reviirin tarve. Ehkä olen välillä vähän metsäläinen täällä yhdessä Euroopan tiheimmin asutuista maista. Vaikka täälläkin ilmaa ja tilaa toki riittää, kun lähtee pois kaupungin keskustasta. Ja minun on todellakin välillä lähdettävä!

Puolisoni/läheisen mielestä suomalaisinta minussa on...

Kun kysyin K:lta, hän vastasi lähes epäröimättä, että villasukat kotona.

Olen hävennyt Suomea/suomalaisia...

Täällä alkuaikoina, kun tajusin, että kaupungilla näkemäni arrogantisti örveltävät humalaiset  olivatkin usein suomalaisia. Vaikka Amsterdamissa on perinteisesti hyvin vapaamielinen suhtautuminen päihteisiin, örveltäviä humalaisia näkee päiväaikaan hyvin vähän (ainakaan niissä paikoissa, joissa tällainen keski-ikäinen täti liikkuu). 

Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Ainakin Jari Litmasen! Hollannissa oli kuulemma oikein Jari-buumi pojille annetuissa nimissä silloin kun suomalaispelaajan ura oli huipussaan. Monen koirankin nimi on muuten Jari ; )
Suomalaisia pidetään ehkä vähän erikoisina ja eksoottisina, mutta samalla melko kiinnostavina. Yleensä olen tottunut sellaiseen positiiviseen kiinnostukseen. Tietämys kyllä riippuu paljon myös ihmisestä, jolta kysytään. Niinkuin kaikkialla.
Ai niin. Kaikki ovat tietävinään, että Suomessa on kamalan kylmä ja paljon hyttysiä.




Kerron aina Suomesta...

Ei taida olla mitään tiettyä juttua, jonka aina mainitsen. Ehkä itselleni tärkeästä luonnosta ja metsistä haluan jotakin sanoa, mutta ihmisiä kyllä kiinnostaa välillä aika kummalliset asiat.
Yritän myös parhaani mukaan oikaista kovin virheellisiä mielikuvia ja käsityksiä. Niitäkin on, vaikka kovin kaukana Suomi ei täältä katsoen olekaan.

Kuinka usein puhut Suomea?

Onneksi joka päivä, ainakin jos K on kotona. Äidinkieleni on minulle todella tärkeä! Osittain varmasti siksi kirjoittelen myös tätä blogia.


Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

Illalla. Se kuulostaa aivan laulelulta. 

Entä rumin?

Ehkä .... Räkänokka

Mikä on lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

Lempimusiikkini vaihtelee todella paljon. Aika vähän taidan kuunnella suomalaista musiikkia. Vaikka todellakin -  näinä päivinä olen jostakin syystä kuunnellut ikivanhaa Scandinavian Music Groupin Manner-levyä. Ja Emma Salokoski Trion tulkitsemaa Tähdet meren yllä -kappaletta sekä Aki Sirkesalon vanhoja biisejä. 
Mutta kuten olen sanonut, minulta on ihan mahdotonta saada kunnollista vastausta noihin LEMPI-kysymyksiin ; )

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Varmaan ihan huomaamatta montaakin, mutta aiheeseen liittyen meillä kyllä täällä Amsterdamissakin sytytetään aina kaksi kynttilää ikkunalle itsenäisyyspäivän iltana.

Mitä terveisiä lähetät 100-vuotiaalle Suomelle?

Kiitos turvallisesta kasvualustasta. Kiitos koulutuksesta ja kiitos haastavista työmahdollisuuksista.
Kiitos, että voimme palata täältä muilta mailta jokusia kokemuksia rikkaampina sitten kun se on taas ajankohtaista. 
Kiitos, että tarjoat samat mahdollisuudet myös lapsillemme.





Suomi onkin taas tuoreesti mielessä, koska käväisimme siellä viime viikonvaihteessa. Turussa pääsimme vihdoin tutustumaan uudistuneeseen Kaupunginteatteriin ja katsomaan Stingin säveltämää Viimeinen laiva -musikaalia. Herkuttelimme myös Kuori -kasvisravintolassa. Sitä voin suositella ihan täpönä, jos tykkäätte nuorekkaista ja kekseliäistä kasvisruoka-annoksista. Tämän viikon tiistaina koko ruokalista kuulemma uudistui, joten menkäähän Turkulaiset maistelemaan. Kannattaa, vaikka etenkin viinien hinnat kirpaisivat Amsterdamissa asuvan mieltä. Sama taitaa kyllä olla kaikkialla Suomessa. Mutta siis: ruoka oli tosi hyvää ja palvelu mainiota! ei maksettu mainos ;)


Tällä erää, Tot ziens!
Leena




torstai 23. marraskuuta 2017

Lämmittävä ja vahvistava talvikeitto




Nyt jaan tämän hetken suosikkikeittomme ohjeen. Se on kasviskeitto, joka maistuu ihanan täyteläiseltä ja pitääkin nälän poissa pitkään. Pavuissa on paljon proteiinia! Lisäksi lehtikaalin C-vitamiini on etenkin näin talvella tarpeen. Ohje on alunperin kait jostain lehdestä, mutta se on muotoutunut meillä käytössä oman maun mukaan. Luulen, että alkuperäisessä ohjeessa oli myös omenaa. Tässä meidän versiomme:

Papu-lehtikaalikeitto

1 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
2 perunaa
3 porkkanaa
2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua inkivääriä 
1 punainen cilipalko (tai puolikas)
1 liemikuutio
1 l vettä
n. 400g erivärisiä tölkkipapuja 
3/4 l silputtua lehtikaalia
2 rkl sokeritonta pähkinävoita tai loraus jotakin kasvikermaa
1/2 sitruunan mehu
(suolaa)
(ripaus savupaprikajauhetta)

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat suupaloiksi.
Hienonna sipulit ja raasta inkivääri.
Leikkaa chilipalko ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja kuullota siinä ensin hetki kurkumaa ja lisää sitten sipulit, inkivääri, chilisuikaleet, perunat ja porkkanat. 



Sekoittele muutama minuutti ja kaada sitten joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton kiehua hetki hiljalleen. 

Huuhtele sillä aikaa pavut kylmällä vedellä, siivilöi ja kaada keiton joukkoon.

Lisää sitruunanmehu ja pähkinävoi ja anna kiehua hiljalleen 20-30 min, kunnes porkkanat ja perunat tuntuvat pehmeiltä. (Kasvikerman lisäisin vasta tässä vaiheessa).

Keiton kiehuessa leikkaa lehtikaali hyvin ohueksi silpuksi ja lisää se vasta lähes valmiiseen keittoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Ihanan lämmittävä keitto koleaan ja harmaaseen päivään!

P.S. Minulla on usein itsetehtyä pähkinävoita pienessä purkissa jääkaapissa. Siihen ei tarvitse lisätä sokeria (eikä vältsisti suolaakaan) ja sitä on todella kätevää käyttää ruokien makua pyöristämään. Aina en viitsi edes paahtaa pähkinöitä, vaan surauttelen monitoimikoneella hyvän tahnan vaikkapa suolattomista naturel caschew-pähkinöistä. Ohjeita löytyy netistä pilvin pimein. Tahna säilyy jääkaapissa viikon-pari.

Jälkkäriksi lisää voimaväriä: ihanan kypsää ja makeata sharon-hedelmää. Nams!




Valoa päiviinne! Vaikka aurinko onkin vähän matalalla..
Tot ziens,
Leena



tiistai 21. marraskuuta 2017

Limppua Rotterdamista




Viime lauantai oli tihkuinen ja harmaa. Sellainen päivä, että oli pakko tehdä jotakin kivaa. Miksei tietysti joka päivä pitäisi tehdä jotakin kivaa, ja aika on usein teenkin, mutta arkena yleensä vähän kelloa vilkuillen. Nyt meillä oli kokonainen päivä aikaa tehdä mitä ikinä halusimme. Ja mehän halusimme Rotterdamiin. Viimeksi poikkesimme siellä viime vuoden elokuun puolessa välissä, ja silloin kirjoittelin muun muassa kuutiotaloista, sikaihanasta kauppahallista ja Rotterdamin satamasta.

Rotterdam on kuitenkin iso ja nähtävää olisi paljon. Viimeksi tuntui, että olimme raapaisseet vain vähän satamaa. Nyt mielessämme oli kolme paikkaa, joissa halusimme käydä. Tosin ihan ensin aloitimme kuitenkin tutusta ja ihanasta kauppahallista. Söimme siellä varhaisen lounaan ja lähdimme vasta sitten ensimmäiseen varsinaiseen rastipaikkaamme. 


Kauppahallin sisäkattoa ja seinää. Ikkunoista näkee seinän takana oleviin asuntoihin.

Kuutiotaloista, jotka on muuten rakennettu tietä ylittävälle sillalle,  kirjoittelinkin jo vuosi sitten. Silloin jäi kuitenkin katsomatta noiden hauskojen  kuutiotalojen sisätilat. Minua jäi kovasti mietityttämään, miten sellaiseen voisi oikean asunnon sisustaa. 


Arkkitehti Piet Blom kutsui Kuutiotalo-yhteisöään nimellä Forest of Tree-houses. Ehkä niissä voi nähdä talometsän..
Yksi asunnoista on onneksi näytillä yleisölle ja sinne piti nyt päästä katsomaan. Ja aivan oikein, sisustushomma on juuri niin haasteellinen kuin kuvittelinkin! Asunto on ahtaasti kolmessa kerroksessa ja  sellaisena mielestäni sopisi kyllä ehkä opiskelijapariskunnalle, mutta ei tavalliseksi perheasunnoksi. Tai ehkä olen vain jotenkin vanhanaikaisen rajoittunut. Lapsena haaveilin kylläkin, että olisin saanut asua puussa tai omistaisin ainakin oman puumajan. Ehkä noissa onkin ideaa ; ). No, katsokaa itse. 






 Ihan jännä, muistuttaa ehkä asuntolaivaa, mutta minä tykkään kyllä selkeämmästä tilasta ja kunnon valosta. Olen selvästi vanha!


Näkymä kuutiotalojen takapihalta

Toinen rasti oli Boijmans Van Beuningen-museo. Museo on nimetty kahden taiteenkeräilijän mukaan, jotka aikoinaan toivat yleisön nähtäville yksityiskokoelmansa ja siitä tulikin yksi Alankomaiden hienoimmista taidekokoelmista.



Vanhat mestarit olivat kyllä taitavia! Tällä retkellä keskityin katselemaan, miten he maalauksissaan kuvasivat esimerkiksi erilaisia kangaslaatuja, koruja ja asusteita. Katsokaapa, millaista silkkkiä ja nuo nahkakenkien tikkaukset näyttävät kyllä todella aidoilta. Maalarina on ollut Bartholomeus van der Helst 1613.




Vaikka museo on erityisen kuuluisa nimenomaan vanhojen mestareiden ainutlaatuisesta kokoelmasta, siellä on myös kaikenlaista muuta uusiin nykytaiteen virityksiin asti. Olimme kyllä aika vaikuttuneita, vaikka emme kaikkea ehtineetkään/jaksaneetkaan tutkia perinpohjin. Koska museokortilla pääsee sisään ihan ilmaiseksi, paineita ei synny. Voi poimia vain haluamansa helmet ja ainakin kuvitella tulevansa vielä monta kertaa uudestaan. Sitä harrastan erityisesti täällä Amsterdamissa. Ehkä Rotterdamiin ei tule ihan heti uudelleen lähdettyä, vaikka Keskusrautatieasemalta sinne suhauttaa junalla noin puolessa tunnissa. Eli oikeasti: ei juttu eikä mikään.

Kaupungilla kävellessä osuimme vahingossa samaan aikaan samaan risteykseen Sinterklaas-kulkueen kanssa. Koska liikenne oli hetken poikki, ehdimme ihailla Rotterdamilaista kulkuetta. Tarinan mukaan marraskuun lopulla Sinterklaas saapuu Espanjasta laivalla Hollantiin valkoisen Amerigo-ratsunsa ja Zwarte Piet-apulaisensa kanssa. Ainakaan Rotterdamissa ei näköjään oltu kokonaan hätkähdetty Zwarte Pietin kasvojenväri-kohusta. Siitä on ollut ainakin nämä kolme vuotta kova meteli. Uskoakseni jo paljon pitempäänkin. (Vrt. Laku-Pekka- makeiset Suomessa). Nyt tosin osalla näistä apulaisista oli kasvot ikäänkuin savupiipun noella sotkettu, mutta osalle oli selvästi pyritty maalaamaan aidon näköinen(?) tumma ihonväri vanhojen siirtomaa-aikojen tyyliin.

Nämä apulaiset ovat ilmeisesti saaneet kasvonsa mustiksi savupiipun kautta lahjoja tuodessaan.

Nämä tyypit taitavat pyrkiä toisenlaiseen vaikutelmaan.

Sinterklaas ja Amerigo-hevonen suoraan Espanjasta?

Kolmas ja lauantain viimeinen rasti oli Suomen Merimieskirkon joulumyyjäiset. Joitakin pikkupaketteja löytyi joulukuun viides vietettävän Sinterklaas-juhlinnan lahjoiksi, mutta vähintään yhtä kivaa ja tärkeätä oli hyökätä myyjäisten elintarvikepuolelle. Keräsimme reput ja kassit täyteen tuttuja herkkuja. 




On se kyllä hassua, miten joistakin jutuista tulee niin tärkeitä täällä muilla mailla. Suomessa ainakin minua kiinnostivat erityisesti muualta tuodut etniset herkut, mutta täällä joku Maalahden Limppu kirvoittaa lähes ilonhuudon, jos sellainen sattuu jossakin kohdalle. Melkein surkuhupaisaa. Ei nuo tuotteet itsessään varmaan niin kummallisia lopulta ole, mutta niihin liittyy niin paljon muuta kuin pelkkää konkretiaa. 

Kyllä meillä sitten sunnuntai-brunssilla juhlittiinkin! Ihan konkreettisesti.


Tosi harvinaista herkkua täällä. En voi leipoa karjalanpiirakoita edes itse, koska uunini lämpiää max 200-asteiseksi. Sillä eivät kunnon piirakat onnistu.

Ajatus täältä harmaasta tihkusateesta. Paljonpuhumastani valohoidosta ei ole tietoakaan. Ei tosiaan.

Tot ziens,
Leena