torstai 29. kesäkuuta 2017


Tatsi hukassa tai jossakin 

 


En tiedä, mitä oikein on tapahtunut, mutta kynnys kirjoittamiseen on noussut päivä päivältä. Bloggaamiseni tatsi on ollut ihan kadoksissa. Päivät ovat toki olleet täynnä kaikenlaisia kiireitä ja joutilaina hetkinä olen uppoutunut lukemiseen. Mutta silti vähän ihmetyttää.

Uskolliset blogini lukijat ovat jo kohta kolme viikkoa saaneet törmätä samoihin ristikkotaloihin. Noloa.

Nyt yritän ryhdistäytyä ja kerron vähän kuulumisiani kesäkuulta.


Kuun puolivälissä olin K:n mukana Köpiksessä melkein viikon. Päiviin mahtui paljon kaupunkikävelyä, tuulta ja aurinkoa. Kiertelin kaupunkia ristiin rastiin ja kilometrejä taisi kertyä aika tavalla. 




Nyhavn



Kööpenhamina on mielestäni hyvin Amsterdamin kaltainen monella tapaa ja siksi koin oloni kivan kotoisaksi. Rentoa ja helppoa! Ja paljon meitä turisteja!! Hotellimme oli aivan Tivolin nurkalla, joten voitte vain arvata. 



Hotellihuoneemme oli aika pieni ja hämärä koppero ja vaikka olin suunnitellut tekeväni hommia koneen ääressä, en lopulta tainnut paljonkaan saada aikaiseksi. Vietin aikaa enemmänkin ulkosalla.

Strogetilla..



Sammakoita suihkulähteellä,


Max Maran mekkoja ikkunassa...


Ja Hermesin kekseliäs ikkuna. Huivit tauluina!

Nyhavnin lähellä oli valtaisa katutyömaa, joka oli suojattu hauskalla aaltoilevalla ja maaliroiskeilla koristellulla peiliaidalla. Katukuvasta tuli hauskan surrealistinen.

Kesäkiloja ei näköjään tarvitsekaan karistaa. Hoikka olo!







Taustalla Marmori-kirkon julkisivua

Keskustasta koilliseen käpötellessä päädyin Kastelletiin tähdenmuotoiselle linnoitussaarelle. Joskus aiemmin olen pari kertaa käväissyt katsomassa Pientä merenneitoa, mutta muuten tämä alue oli jäänyt minulta kiireessä huomiotta.








 




 


 

Ihania punaisia rakennuksia, vihreätä ruohoa ja niin soma tuulimylly. Aivan loistava paikka esimerkiksi piknikille, vähän kuin Suomenlinna pienoiskoossa. No, ei se toki vetänyt vertoja Suomenlahden merimaisemalle. Ei alkuunkaan, mutta silti ihan kiva.

Kotiin palattua ehdin pikaisesti pyörittää yhden päivän pesukonetta ja sitten jo saimmekin hartaasti odotettuja juhannusvieraita. Kolme viikkoa Eurooppaa kierrellyt nuoripari parkkeerasi huilailemaan ja keräilemään voimia rinkkareissunsa päätteeksi. Juhannussää oli epävakainen ja suunnitelmia piti vähän muuttaa, mutta ei se niin haitannut. Jälkiruokavohvelit paistelimme jo sisällä sateen ripottelulta suojassa. Maistuivat ne niinkin hyvässä seurassa.



Ihanaa, kun sain vaihteeksi vähän hössöttää ja keittää aamupuuroakin taas isomman satsin. Muutenkin nuoret toivat vähän vauhtia ja energiaa meille kaavoihin kangistuneille. Tavallisesti käymme kahdestaan reippaalla kävelylenkillä Scheveningenin rannalla, mutta nyt se vaihtuikin Kn ja nuorten osalta vauhdikkaaseen surffaukseen kovassa tuulessa Pohjanmeren ärhäköillä aalloilla. Minä olin onneksi tylsä ja tyydyin vain kuvailemaan ja jännittämään muiden menoa. Aallot olisivat kyllä viskanneet minut ties minne.






Aika kuluu kuin siivillä ja kesäkuu alkaa yhtäkkiä olla lopussa. Melkein vähän kauhistuttaa. 

Nyt on kyllä parasta nauttia hetkestä, eikä haikailla mitään ylimääräistä. Tässä se ihanuus on. Ihan just nyt tässä.




Onnellisia hetkiä Teidänkin kesäpäiviinne!

Tot ziens,
Leena

torstai 8. kesäkuuta 2017

Ristikkotaloja ja viinirinteitä Ranskassa, Alsace





Saimme viettää pitkän viikonlopun Koillis-Ranskassa Alsacen maisemissa. K:lla oli työasioita lauantaina Strasbourgissa, mutta muuten aikaa oli mukavasti, koska myös maanantai oli yleinen vapaapäivä. Otimme mahdollisuudesta siis ilon irti. 









Perjantai-illan ja lauantain vietimme meille jo vähän tutummassa Strasbourgissa ja sunnuntai-aamuna lähdimme sitten vuokra-autolla ajelemaan ranskalaista viinitietä kohti Colmaria. Aluetta on palloteltu aikoinaan Ranskan ja Saksan välillä monta kertaa ja arkkitehtuurissa ja nimistössä onkin vaikutteita molemmista suunnista. 



Elsass, joka kuulostaa ainakin minusta tutummalta, on oikeastaan alueen saksankielinen nimitys. Oikeammin pitäisi siis sanoa Alsace, koska alue on nykyään osa Ranskaa ja ranska on maan ainoa virallinen kieli.









Route des vins d´Alsace, eli Alsacen alueen viinitie, on kaikkiaan n. 170 km pitkä. Me ajelimme vain osan matkaa, mutta sanotaan että etenkin syksyisin reissu kannattaa tehdä perusteellisesti ja eri viinitiloilla vieraillen. Monet etenevät ainakin osan reitistä polkupyörällä ja joku suositteli myös patikointia. Silloin maisemia ehtii ihailla rauhassa. Viinitie on avattu kuulemma 1953 matkailijoiden iloksi. 

Maisemat tien varrella olivat näin alkukesästäkin tavattoman kauniita, vaikka rypäleitä ei tietenkään vielä näkynyt. Rinteiden viiniviljelmät ovat hyvässä suojassa Vosgesin vuorijonon kupeessa ja alue on kuulemma Ranskan kuivinta ja aurinkoisinta. Meidän reissumme aikana sekä satoi että paistoi. Kukkuloiden rinteet muistuttavat vihreän eri sävyjen tilkkutäkkiä, kun perhepalstojen köynnökset on istutettu aina vähän eri kulmaan kuin kuin naapurin.





Haut-Koeningsburg-linna näkyi St Hippolyten majapaikkaamme. Linnasta muutama sana vielä myöhemmin.

Emme matkalla poikenneet viinitiloille, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Monille tiloille pääsee tutustumaan muutamalla eurolla tai ilmaiseksikin. Viinitien varrella olisi ollut myös kivoja aamiaismajoituspaikkoja, jotka sijaitsevat viinitiloilla.


Me yövyimme St Hippolyten kylässä kivassa perhehotellissa, jonka viinituvassa oli muuten aivan erityisen hyvää ruokaa. Me söimme kolmen ruokalajin illallisen, joka ei kyllä ilmeisestikään ollut ihan sitä tyypillisintä arkiruokaa. Hotellilla on myös hienompi ravintolapuoli, joten voin vain kuvitella mitä siellä pääsisikään maistelemaan... Hotelli on nimeltään Le Parc. Voin todella suositella, jos liikutte siellä päin. Tosin ilmastointi puuttui huoneista ja WiFi oli hieman hitaanpuoleinen ;). Ja pöh.






Tienvarsilla ja viinitarhojen kupeissa hehkuivat kauniit unikot ja niittykukat täplittivät hauskasti näkymää.






Pienet kylät kilpailevat kukkaistutuksillaan ja ainakin reitin varrella ikivanhoja ristikkotaloja on maalattu kirkkailla väreillä ilahduttamaan silmää. 

 



Tätä ravintolaa emme ole kokeilleet, oli vain niin  kiva kyltti

Kaikista Ranskan maakunnista alsacelais-ravintolat ovat keränneet eniten Michelin-tähtiä. Tällä reissulla kaikki syömämme ruoka oli hyvää, mutta edelliskertaiselta reissulta mieleen jäi yksi Strasbourgilaisen kuuluisan ravintolan salaatti, joka ei todellakaan olisi tähtimainintaa ansainnut. Ainakaan minulta ei olisi tähteä irronnut! Yleensä Elsassin ruoka on melko konstailematonta. Tarjolla on runsaasti hapankaalia runsain liha-, makkara-, ja leikkelelisukkein. Pienempään nälkään voi maistella parsaa tai tarte flambeeta, Elsassin versiota pizzasta, jonka perinteiset täytteet ovat pekoni, sipuli ja ranskankerma.





Pohja on todella ohut ja rapea. Tässä täytteenä kinkun ja juuston lisäksi tuoreita herkkusieniä.

Alueen viinit ovat pääasiassa valkoviinejä. Eniten viljelty rypäle on Riesling. Koska olimme autolla liikkeellä, viinin maistelu jäi melko minimiin, mutta illallisilla valitsimme mieluiten lasilliset paikallisten tuottajien viiniä.

Viininviljelysrinteiden lisäksi minä tykkäsin katsella ristikkotaloja ja tutkia erityisesti seiniin maalattuja kuvia ja ristikoiden muodostamia kuvioita. Ne eivät aina suinkaan ole pelkkiä satunnaisia ristejä ja rasteja, vaan monet kuvioista muodostuvat erilaisista symboleista, jotka on tarkoitettu tuomaan asukkaille onnea ja vaurautta ja osan taas pitäisi karkoittaa pois pahoja henkiä. Melkein aina niissä on piirteitä sekä pakanuuden että kristinuskon ajalta. Lisäksi talojen seiniin oli kiinnitetty erilaisia pieniä veistoksia ja esimerkiksi eri ammattikunnista kertovia merkkejä.  








Colmarin kaupungista jäi mieleen erityisesti jalankulkijoille rajatun vanhankaupungin kapeat kadut ja kortteli nimeltään La Petite Venice. Helluntai-viikonloppu ei ehkä ollut paras mahdollinen ajankohta kaupungissa vierailuun, koska kaikilla muillakin oli aurinkoinen vapaapäivä. Mutta kiva oli kuitenkin palloilla katsellen värikkäitä taloja. 











Onneksi hillitympiä, haalistuneitakin värejä oli näkyvillä vähän sivummalla. Näistä kaduista tykkäsin kovasti.







Maanantaina ajelimme vielä reitin toiseen turistikohteeseen eli Ribeauvillen pikkukaupunkiin. Siellä poikkesimme lounaalla ja katselimme talojen katoilla pesiviä haikaroita. Alsace tunnetaan juuri kattohaikaroistaan. Perinteisen tarinan mukaan talon katolle lennähtävä haikara tuo asukkaille onnea, terveyttä ja kaikkea hyvää. Ikivanhan runon mukaan haikara tuo myös vauvoja, ja tämä tarina on levinnyt kaikkialle maailmaan. Yksi pesistä näytti olevan kaupungin palo- ja pelastusaseman katolla. Taitaa tulla poikasista melua hyvin sietäviä.  

Tämä ei kuitenkaan ole se paloasema.





Ribeauville oli kuvauksellinen pikku kaupunki ja kuvia kertyikin melkoisesti. Seuraavassa vielä muutama kiva näkymä katujen varsilta.





Lelukauppa







Alsacessa on useita keskiaikaisia linnanraunioita vihreillä rinteillä luomassa vähän romanttistakin tunnelmaansa. Monet ovat todellakin raunioita. 




Alueen kuuluisin turistinähtävyys, Haut-Koeningsburg-linna, on kuitenkin paremmassa kunnossa. Se näyttää hyvinkin keskiaikaiselta linnalta, mutta ei ilmeisesti ole ihan niin autenttinen kuin voisi luulla.



Keisari Wilhelm II kunnosti sitä oman makunsa mukaiseksi 1900-luvun alussa. Meidän oli tarkoitus vierailla linnassa, mutta jo puolenpäivän aikoihin maanantaina linnan parkkipaikat olivat aivan tupaten täynnä. Emme halunneet jäädä odottelemaan kovin pitkäksi ajaksi, etenkin kun tungos myös sisätiloissa olisi arvatenkin ollut aikamoinen. Ehkä joskus myöhemmin sitten.

Vaikka asumisessa täällä keskemmällä Eurooppaa on nykyisin paljon varjopuolia ja välillä tulee ikävä rauhallista Suomea, niin yhtenä ilona täällä on ainakin toistaiseksi ollut matkustamisen helppous. Tällä kertaa lensimme Strasbourgiin ja lento kesti noin tunnin. Matkan voisi tehdä helposti myös autolla. Olemmekin suunnitelleet kesäksi autoreissua melkein näihin samoihin maisemiin, mutta enemmän Saksan puolelle. Saa nähdä toteutuuko.





Ihana ikkuna Thannenkirchin keskustassa

Nyt kuitenkin maltan taas hetken pysyä kotinurkilla ja tehdä ihan pakollisia arkisia asioita. Täällä on sadellut välillä rankasti ja kesä vaikuttaa muutenkin asettuneen tavanomaisiin uomiinsa. Sataa ja paistaa vuorotellen. Kivaa loppuviikkoa Teille kaikille. Nautitaan kesästä!

Tot ziens,
Leena